04 / 2009 - Hynynen Ukonhaudan partaalla   

Kotiteollisuuden 10. levy on nimeltään Ukonhauta. Kiteellä, Tuomas Holopaisen kotona äänitetty albumi sisältää tälläkin kertaa taattua laatua kaikille KT-diggareille ja tottahan levyn myötäjäisinä täytyy kiertueellekin lähteä. On aika kysellä Hynysen kuulumisia levynteon vaiheista viinan juontia unohtamatta. Tuliko Ukonhaudasta hyvä? Ovatko rankatkin äänityssessiot takana?
– No, siitähän tuli ihan saatanan hyvä. En ole itse koskaan kuunnellut mitään levyämme tekemisen jälkeen niin paljon kuin tuota. Se lienee kai merkki siitä, että se on pirun hyvä levy tai sitten minusta on tullut itserakkaampi. Voi kyllä sanoa, että takana on perkeleen rankka vuosi, vaikka keikkoja ei tavalliseen tapaan tehtykään. Mutta itse levyn äänittäminen oli oikeastaan helpointa koko projektissa, Hynynen juttelee.

Neljäs jäsen

Mikko Karmila, mies, jota on kiittäminen KT:n tunnistettavista ja perin mureista soundeista, on ollut mukana tietysti tälläkin kertaa. Pitkästä yhteistyöstä voidaan päätellä, että herrojen välillä hommat todella toimii. Onko tuottajan vaihtaminen edes koskaan käväissyt mielessä?
– Karmila on KT:n jäsen. Tuottajaa emme vaihda, ellei Mikko sitten itse kyllästy. Sekin on kyllä mahdollista, ollaan me sellaisia urpoja. Mikko on kuitenkin jo yli 40-vuotias. Sehän saattaa vaikka aikuistua jossain vaiheessa. Mitään sellaista ei tosin ole ollut näkyvissä.
Eikä tuottajan vaihtoon ole aihettakaan. Kotiteollisuus kun on loihtinut järeää tuuttausta soittopeleistään levy toisensa perään. Kun homma toimii, se toimii. Kyselläänpä vielä lisää Karmilan vaikutuksesta KT:n kokonaissoundiin. Kuinka paljon tulee itse puututtua soundipolitiikkaan studiossa?
– Meillä on selvä jako: me kolme teemme biisit ja Mikko laittaa ne kuulostamaan hyvältä. Tämä tarkoittaa sitä, että hän joutuu puuttumaan myös sovituksiin, Hynynen valottaa.
KT on tunnettu nimenomaan simppelistä kitarajuntasta, mutta levyllä on myös kaiken sortin kilkattimille ja ylimääräisille äänille oma oleellisena osansa KT:n yleissoundissa.
– Kaikenlaiset kitarakierrot, oktaavikitarat, syntikkabassot ja rumpuloopit (joita ei nyt tosin ole mukana) kuuluvat tosiaan sinne oleellisesti. Kuten Holopaisen koskettimetkin. Kaikki nämä on vain miksattu niin alas, ettei niitä välttämättä huomaa. Väitän, että kaikki nämä piilossa olevat elementit tuovat soundiin oleellisen määrän uhkaavuutta. Jos meidän soundia nyt enää voi uhkaavaksi sanoa. Lapsetkin kuuntelevat tätä nykyä jotain vitun Children of Bodomia, joten ei kai heviä ja raskasta rockia voi kai enää hirvittävän kapinalliseksi musaksi sanoa.

Niin pitkä on matka...

Livetilanteissa Kotiteollisuus on totuttu fanien taholta arvostamaan kokolailla korkealle ja totta kai myös Ukonhaudan tiimoilta on kiertue luvassa. Maata kierrellään ristiin rastiin ja keikkoja on luvassa pitkälle loppuvuoden puolelle. Pelottaako? Millä mielin Kotiteollisuus lähtee kevään keikkoja kohti?
– Rundin aloittaminen kyllä vähän pelottaa. Toisaalta olen myös helvetin innoissani. Kyyti on kylmää. Keikat alkaa maaliskuun alussa ja niitä tehdään parilla lyhyellä paussilla aina joulukuun puoleenväliin asti. Lomaillaan sitten haudassa, Hynynen valottaa tulevaa rupeamaa.

40 pulloa Kossua

KT:n ollessa kyseessä, ei alkoholiakaan sovi sivuuttaa. Bändihän on aina luonut mainetta retkueena, jolle viinan juonti ei ole vierasta. Ja mihinkäs sitä tiikeri juovistaan pääseekään. Onko mikään muuttunut KT-leirissä? Tuliko Kiteellä otettua kirkasta?
– Kiteen kirkas on sellaista paskaa, ettei sitä voi juoda, Hynynen väittää.
– Mutta Kossua meni kyllä. Kahdessa kuukaudessa tasan 40 pulloa. Se on aika hyvin, kun ajattelee, että juojina olivat pääasiassa vain herrat Hynynen ja Karmila. Eli työtavoissa ei ole tapahtunut muutosta. Valitettavasti, Hynynen lopettaa.
Ukonhauta-albumi löytyy jo kaupoista ja kiertue starttaa maaliskuun yhdeksäntenä Mikkelistä. Vuoden loppuun saakka yltävä rankka rypistys on vasta alussa. KT:n kone ei kuitenkaan hyydy ja Hynysen, Sinkkosen & Hongiston (live)kunnon voi käydä tarkistamassa kuluvan vuoden aikana ympäri maata. Ja vuosihan on vasta alussa...

Teksti: Ilkka Heikkinen