04 / 2009 - Via Dolorosa - Kirkosta eroaminen onnistuu parilla klikkauksella   

Kirkosta eroaminen onnistuu parilla klikkauksella, mutta eropäätöksen tekeminen ei ole yhtä helppoa

Case: 25-vuotias tapauskovainen nainen haluaa vihdoinkin päättää, pitäisikö hänen erota kirkosta.
Profiili: Yhteiskuntaluokaltaan nainen on boheemi porvari, poliittiselta vakaumukseltaan liberaali ja satunnaisesti vasemmalle kallellaan oleva vihreä. Hänet on kastettu kristinuskoon ja hän on käynyt seurakunnan kerhoa, pyhäkoulua ja ollut jopa rippikoulussa isosena. Iltarukous on kuitenkin ollut perheessä enemmänkin idyllinen tapa kuin uskontunnustus.
Fakta: Vuonna 2008 evankelis-luterilaisesta kirkosta erosi 50 000 jäsentä, kun eronneita vuonna 2007 oli 38 000. Kirkosta erotaan useammin kuin takavuosina, koska se onnistuu helposti internet-palvelun kautta.

Arvomaailmat törmäävät

Persoonani, arvomaailmani ja elämäntyylini perusteella olen potentiaalinen kirkosta eroaja. Kirkosta eronneista ei puhuta enää pakanoina. Moni perustelee eroamistaan järkisyillä. Rakastavaan Taivaan Isään on vaikea uskoa, kun ihmisiä tapetaan, kidutetaan ja raiskataan päivittäin. Homojen ja lesbojen ei tarvitse piilotella kaapin perukoilla, minkä seurauksena moni on huomannut, ettei homous ole tarttuva sairaus ja naisista ei tule lesboja siksi, että he ovat puutteessa piehtaroivia vanhojapiikoja. Sukupuoli ei määritä ensisijaisesti ammatinvalintaa. Jos mies voi olla sairaanhoitaja ja nainen upseeri, kiistely naispappeudesta tuntuu aikansa eläneeltä. Raamatun suosittelema perhemalli ei houkuta kaikkia, eikä se ole kaikkien kohdalla mahdollinen. Pitäisikö naisen riutua väkivaltaisessa avioliitossa vain siksi, että hän ei voi ottaa eroa eikä missään nimessä mennä töihin ja olla lastensa elättäjä?
Olen pohtinut näitä aiheita paljon parin vuoden aikana. Aikuisiällä olen ymmärtänyt, ettei kirkkoon kuulumiseni taustalla ole järisyttäviä uskonnollisia kokemuksia. Ei minulla mitään sitä vastaan olisi. Päinvastoin, olen monesti toivonut, että taivas repeäisi ja partasuinen hameheppu julistaisi minulle jylisevällä äänellä, mikä on elämäni tarkoitus. Näin ei ole valitettavasti käynyt, vaikka olen jopa yrittänyt pakottaa itseäni uskomaan. Aikuisiällä elämäntyylini on myös muuttunut sellaiseksi, että se on ristiriidassa kristillisten käytäntöjen kanssa. Ystäväpiirissäni on homoja, lesboja ja bi-seksuaaleja. He katselevat reality-roskaa, pyörittävät yrityksiä ja tuskailevat röökilakon kanssa kuin kuka tahansa heterokin. Ei, heillä kaikilla ei ole traumaattista lapsuutta, mistä heidän seksuaalinen suuntautumisensa johtuisi, kuten uskovaiset usein esittävät. Ja ei, he kaikki eivät todellakaan ole kylmiä ja sitoutumiskyvyttömiä seksimaanikoita. Kaikki tuntemani homot eivät myöskään ole muotialan asiantuntijoita ja lesbotkin voivat käyttää minihametta. Varsin usein käyttävätkin. Seksuaalimoraaliin liittyvien kysymysten lisäksi olen jo aikaa sitten kyseenalaistanut perinteisen perhemallin. Isäni on perheemme ainoa mies ja äitini on usein ollut perheen järki ja voima, joka tekee päätökset ja taistelee oikeuksiemme puolesta. Minua ei ole kasvatettu ensisijaisesti naiseksi vaan persoonaksi. En ole koskaan ajatellut, että en voisi tehdä tiettyjä asioita siksi, että olen nainen. En halua missään nimessä vaihtaa sukunimeäni, vaihtakoot mies omansa, jos perheellä on pakko olla sama nimi. Haluan lapsia, mutta ihan yhtä paljon haluan valmistua yliopistosta, edetä urallani ja kirjoittaa. Ajatus siitä, että toimeentuloni olisi kokonaan riippuvainen miehestäni, on kauhistuttava. Tuntuisi nöyryyttävältä saada mieheltä talous- ja taskurahaa vastineeksi kodinhoidosta, synnyttämisestä ja pyykkäämisestä. En halua olla post-modernin ajan kotiprostituoitu.

En kuitenkaan halua erota kirkosta suin päin. Kirkon toiminnassa ja arvomaailmassa on mielestäni paljon hyvääkin. Kirkon ulkomaanavun toiminta ja sen perustama Naisten Pankki saavat varauksettoman kannatukseni. Kirkon diakoniatyö tekee paljon hyvää myös Suomessa. Kirkon jakamat ruokakassit ja mahdollisuus halpaan ateriaan ovat monen vähävaraisen pelastus. Sentimentaalista tai ei, mutta kirkko välittää oikeasti kaikkein vähäosaisimmista. Kerhotoiminnan, isoskoulutusten ja pyhäkoulujen lisäksi kirkko tukee partiotoimintaa, mikä on mielestäni yksi parhaista harrastuksista, joita lapselleen voi valita. Kirkon kannanotot homouteen ja naispappeuteen ovat muuttuneet viime aikoina, joten en voi tuomita koko instituutioita ääripäitä edustavien mielipiteiden perusteella.
Päätän siis etsiä tietoja, mielipiteitä ja kokemuksia, jotka helpottaisivat päätöksentekoa. Lähipiirissäni on todella vähän avoimesti uskovaisia. Yksi harvoista on opiskelukaverini, joka on varsin menevä ja rempseä nainen. En kuitenkaan tunne häntä niin hyvin, että uskaltaisin aloittaa keskustelun uskonnosta. Pelkään, että suksemme menevät pahasti ristiin, enkä halua sitä. Näen kyseistä naista lähes päivittäin, enkä halua, että meillä olisi nihkeä olo toistemme seurassa. Päätän hankkia tietoa nynnymmällä tavalla ja alan etsiä uskovaisten internet-sivustoja, joiden keskustelufoorumeilla voisin vaihtaa ajatuksia. Henkilökohtaisen ristiretkeni alkutaipaleella saan yllättäen Juha Kauppisen kirjan Takaisin kirkkoon, joka on selvitys aikuisena kirkkoon liittyneistä tamperelaisista vuosina 1996–2006. Kaivan myös mutkalle taittuneen rippikouluaikaisen Raamattuni. Matka alkakoon.

Homot helvettiin

Rekisteröidyn ensimmäiseksi evankelis-luterilaisten uskotoivorakkaus.fi -sivustolle. Saitin ulkoasu ei ole kovin raflaava, mutta sisältöä löytyy yllin kyllin. Keskustelufoorumin lisäksi sivustolla on chat, jossa voi keskustella papin kanssa keskiviikkoiltaisin. Keskustelufoorumin aiheet on jaettu esimerkiksi yleiseen keskusteluun, Raamatun tulkintaan ja kiistoihin. Päätän aloittaa helposta ja itseäni paljon koskettavasta keskustelusta, joka koskee homojen avioliiton siunaamista ja vihkimistä. Yllättävää kyllä, lähimpänä omaa näkökantaani tuntuvat olevan juuri papit ja muut kirkon edustajat, jotka ovat osallistuneet keskusteluun. Esimerkiksi nimimerkki HannuV kirjoittaa, että "Kristittynä ja pappina olen sitä mieltä, että meidän olisi selkeästi annettava homoseksuaaleille lupa olla oma itsensä ja kokea samaa Jumalan rakkautta kuin kaikki muutkin ihmiset." Kaikkein kärkevimpiä - ja minua eniten ärsyttäviä - mielipiteitä kirpoaa tavallisten uskovaisten suusta. Nimimerkki Ohhohin mielestä "Tuntuu aivan käsittämättömältä miten sokeita ovat jotkut papitkin tässä asiassa. Vai tajuavatko he, mutteivät halua tajuta.
Mikähän mahtaa olla seuraava perversio joka alkaa vaatia kirkolta siunauksia ja kirkko menee perässä kuin narussa talutettava kesytetty koira." Saram uhkaa, että "--- sinä päivänä kun kirkko ottaa tässä asiassa lopullisen positiivisen kannan niin eroan luterilaisesta kirkosta ja liityn kristilliseen seurakuntaan joka kunnioittaa Jumalan luomisjärjestystä ja selkeää raamatun ohjeistusta. Näin tulee tekemään myös mieheni."
Seuraan keskustelua aikani sivusta, mutta siinä vaiheessa, kun nimimerkki Jochanan rinnastaa homojen tunteet yhtä vääränlaisiksi kuin pedofiilien himot, en voi olla liittymättä keskusteluun. Keskustelu on kuitenkin väärä sana kuvaamaan dialogiamme. Jochanan tulistuu, kun kaivan Raamatusta muutamia kohtia, jotka ovat mielestäni arveluttavia, jos ne tulkitsee kirjaimellisesti. Näitä ovat esimerkiksi roomalaisten kirjeen 14. luku, jossa sanotaan, että vain heikot ihmiset syövät kasviksia ja kolmas Mooseksen kirja, jonka luvussa 21 kielletään vammaisia ja rampoja tulemasta alttarille. Toinen Mooseksen kirja puolestaan vilisee orjien kohtelua koskevia sääntöjä, jotka ovat väkivaltaisia ja epäinhimillisiä. Kysyn, pitäisikö näitäkin ikivanhoja ohjeita noudattaa kirjaimellisesti. Tulkitsevathan monet Raamattua kirjaimellisesti myös muutamien homoseksuaalisuuteen liittyvien tekstinpätkien kohdalla. Jochanan ei vaivaudu vastaamaan pohdintoihini. Hänen mielestään vika ei ole Raamatun ristiriitaisuudessa tai kristinuskossa, vaan siinä, miten minä luen Raamattua. Kysyn Jochananilta, miten sitä sitten pitäisi lukea. Jochananin ei mielestään tarvitse vastata moiseen kysymykseen, koska hän lukee Raamattua Pyhän Hengen ohjaamana ja minä typerän maallikon silmin. Raamattua osaavat siis lukea oikein vain harvat ja valitut. Aha.

Virtuaalipappi tukee

Hengaan vielä viikon verran uskotoivorakkaus-sivustolla, mutta tunteeni menevät entistä pahemmin solmuun. Näpyttelen osoitteeksi www.eroakirkosta.info. Kyseessä on Tampereen evankelis-luterilaisten seurakuntien ylläpitämä sivusto, joka on vastaisku www.eroakirkosta.fi -saitille. Jälkimmäisen kautta pystyy eroamaan kirkosta nopeasti ja näppärästi, mikä lienee osasyy eroamistahdin kiihtymiseen. Eroakirkosta.info -sivustolle on koottu kirkon linjauksia liittyen juuri homoseksuaalisuuteen, naispappeuteen ja muihin aiheisiin, jotka ovat usein osasyy eroamiseen. Sivuston mukaan kirkon virallinen kanta sukupuolivähemmistöjä kohtaan on suvaitseva, ja enemmistö hyväksyy naispappeuden. Suppeat vastaukset eivät kuitenkaan tyydytä minua. Sivuston kautta voi lähettää kysymyksiä, joihin kirkon työntekijät vastaavat. Kirjoitan viestin, jossa kerron kokemuksistani uskotoivorakkaus-sivustolla. Kerron, miten hämmentynyt olen, kun en tiedä, miten Raamattua pitäisi tulkita. Mielestäni se vilisee kulttuuri- ja aikasidonnaisuuksia ja ristiriitaisuuksia. Tosiuskovien mielestä vain minulla vilisee korvien välissä.
Viestiini reagoidaan nopeasti. Verkkopapin vastaus on toisaalta lohdullinen. Hänen mukaansa Raamattua ei voi lukea kirjaimellisesti, vaan yksityiskohdat on asetettava osaksi kokonaisuutta. Tärkeämpää on se, että Jeesus opetti ihmisille suvaitsevaisuutta ja lähimmäisenrakkautta. Tämä painaa nettipapin mielestä vaakakupissa enemmän, kuin Raamatun yksittäiset homoseksuaalisuutta koskevat kohdat. Vastaus ei kuitenkaan tyydytä minua täysin. Onko tämä oikeasti kirkon kanta, vai kosmeettinen toimenpide, jolla yritetään paikata kiihtyvää jäsenkatoa?

Väkivallan oikeuttaminen

Jatkan etsintääni muiden uskonhaarojen foorumeilta. Vanhoillislestadiolaisuus kuulostaa herkullisen provosoivalta, joten suunnistan Lähetysyhdistys Rauhan Sanan sivuille. En saa kuitenkaan keskustelupalstalta mitään irti. Se on suunnattu selvästi vain vanhoillislestadiolaisille, eikä foorumilla juurikaan kiistellä uskonasioista. Postaukset käsittelevät lähinnä tulevia kokoontumisia eli seuroja ja fiiliksiä vanhoista tapahtumista. Kaikki nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että viina on pahasta. Tylsää. Elämysteollisuuden saastuttama mieleni kaipaa tunteita ja toimintaa. Sitä luulisi löytyvä helluntailaisten Netmission-yhteisöstä. Eivätkös he paranna sairaita ja saa hekumallisia kokouksia herätysjuhlissaan?
Helluntailaisten sivustolta ei tunteita ja kiihkoa todellakaan puutu. Homojen ja lesbojen vihkimisestä nimimerkki Soltero toteaa, "Miten joku uskovainen voi yleensä kuulua seurakuntaan, jonka pappi tekee tällaista? Ja jossa yleensäkin nainen on pappi. Ei kai kukaan ole ajamassa helluntaiherätykseen samanlaista Raamatun häpäisemistä?" Otsikot kirkuvat Saatanan loppusuunnitelmaa, Big Brotherin perkeleellisyyttä ja ristin taakkaa. Huomioni kiinnittyy eniten siihen, miten Israelista ja Palestiinasta keskustellaan palstalla. Keskustelufoorumin lisäksi sivustolla on osio nimeltä Israelin uutisia. Ylläpitäjien mukaan valtamedia uutisoi tilanteesta tahallisen Israel-vastaisesti, joten "Palvelumme tuottaa uutisia miten Israelissa asiat nähdään. " Israelin uutisiin on koottu tilastotiedolla ryyditettyjä artikkeleita, joissa pyritään todistelemaan, että Israelin iskut Gazaan ovat täysin oikeutettuja puolustustoimenpiteitä. Artikkeleissa vertaillaan, kuinka paljon Hamas on ampunut kranaatteja Israeliin ja Israel puolestaan Palestiinan puolelle. Palestiinalaiset ovat pahiksia luvuin 2500–1528. Israelin julmuudet ovat siis oikeutettuja, koska he tunnustavat oikeaa uskontoa eivätkä ole tehneet niin paljon pahaa kuin palestiinalaiset, ihan vähän vain. Ja Jumala antaa sen kuitenkin anteeksi, koska israelilaiset ovat hyvällä asialla. Muslimien uskonsotaan ei kuitenkaan suhtauduta yhtä ymmärtäväisesti. Nimimerkki Greenfield tietää kertoa, että
"Raamattu ei mitään hyvää povaa islamilaisille" ja Tefila valistaa kanssakeskustelijoita sanomalla, että "Islam on sotaisuuteen perustuva uskonto. Juutalaisuus ei ole sitä."
Tämän logiikan mukaan siis juutalaisuus ei ole sotaisa uskonto, vaikka juutalaiset tekevät iskuja palestiinalaisten puolelle. Juutalaisia komppaava evankelisluterilainenkaan ei ole väkivaltainen, hän vain puolustaa oikeuksia, jotka Raamatussa juutalaisille annetaan. Viis siitä, että palestiinalaiset häädettiin vuosituhansia sitten asuttamiltaan mailta, joiden tilalle luotiin keinotekoisesti Israelin valtio. Kaikesta tästä huolimatta vika on vain ja ainoastaan muslimeissa, joiden väkivaltaisuus ei ole Jumalan oikeuttamaa, vaan silkan verenhimoisuuden ajamaa. Ymmärrän hyvin nopeasti, ettei Netmissionkaan ole minun paikkani.

Päätöksen aika

Olen pettynyt. Mielikuvani kirkon toiminnasta on aina ollut erittäin positiivinen. Sen sijaan sen tarjoama henkinen sisältö on alkanut arveluttaa minua viime vuosina koko ajan enemmän. Seikkailtuani nettiyhteisöissä se lähinnä kuvottaa minua. Uskoni ihmisten tasa-arvoisuuteen ja kaikkeen inhimilliseen on niin vahva, että en voi allekirjoittaa kristillistä moraalia ja etiikkaa. Jokainen naispuolinen pappi ja vahva yh-äiti on minulle ylpeyden aihe. Monien homokavereideni arvomaailma on mielestäni paljon terveemmällä pohjalla kuin uskovien heteroiden. Eri uskonnot ovat mielestäni historian, kulttuurin ja tapojen mielenkiintoisia summia, ja tuntuisi absurdilta kohottaa yksi muita oikeammaksi.

Eroakirkosta.fi -palvelun ikkuna on pienennettynä tietokoneeni näytön alareunassa. Eroaminen on vain parin klikkauksen päässä. Selailen vielä Juha Kauppisen kirjaa. Keski-ikäinen Erkki kertoo liittyneensä kirkkoon takaisin, koska halusi perinteiset kirkkohäät. Raija palasi jäseneksi, koska halusi tukea kirkon yhteisvastuullista työtä. Timolle kirkkoon kuuluminen luo perusturvan tunteen. Kalevi pettyi ay-liikkeeseen ja koki, että kirkko pitää jäsenistään paremmin huolta ja antaa rahoille paremman vastineen. Käyn tutkimani nettisivut vielä uudelleen läpi ja huomaan olevani yhtä puusilmäinen kuin pahimmat sivujen kiihkoilijat. Myös näillä foorumeilla puhutaan Salkkareista ja kiistellään WinCapitasta. Joukkoon mahtuu myös suvaitsevaisia, lempeitä ja skeptisiäkin mielipiteitä. Muistoni rippileireistä ja isostoiminnasta ovat edelleen lämpimiä, enkä halua virtuaalimaailmassa mouhoavien fundamentalistien pilata niihin hetkiin liittynyttä lämmön ja turvallisuuden tunnetta. Seurakunnan kerhossa ujosta pikkutytöstä kasvoi hieman nauravaisempi ja rohkeampi. Hautausmaalla loistavat kynttilät talviöinä saavat minut ajattelemaan, että maailmasta löytyy vielä rauhaa ja sielukkuutta. Uskaltaisinko nimittää sitä jopa pyhäksi.

Päätän sulkea oman käsitykseni pyhästä mieleni sopukoihin ja jättää kiihkoamisen niille, jotka saavat siitä elämäänsä sisältöä. Minä kilpailen mieluummin työelämässä kuin väännän kättä siitä, onko käsitykseni oikeasta ja väärästä oikeampi tai väärempi kuin jonkun toisen. Hameeseen pukeutunut partasuu pysyttelee tiukasti piilossa pilvien takana enkä tiedä, aikooko hän koskaan ilmestyä minulle. Suljen eroakirkosta-palvelun ja päätän pulittaa edelleen oman osani kirkollisveropottiin. Mieleeni tulee Depeche Moden kappale Personal Jesus. Aatteiden ja vakaumusten globaaleilla markkinoilla voimme räätälöidä uskomme juuri sellaiseksi kuin haluamme.

INFO:
– Vuonna 2008 evankelis-luterilaisesta kirkosta erosi 52 200 jäsentä.
– Eroakirkosta.fi -palvelun kautta erosi 47 300 jäsentä. Palvelun osuudeksi tuli 90,6 %.
– Suurimpia syitä eroamiseen olivat naispappeuskiistat, kireä taloudellinen tilanne ja Imatran kirkkoherran sukupuolenkorjausleikkauksesta noussut kohu.
– Vuonna 2008 kirkkoon liittyi 11 156 henkilöä. Ennakkolaskelmien mukaan kirkkoon kuuluu 80,7 prosenttia suomalaisista.

Lähteet: www.eroakirkosta.fi
www.eroakirkosta.info
www.uskotoivorakkaus.fi
www.netmission.fi
www.lyrs.fi
Juha Kauppinen, 2008. Takaisin kirkkoon. Tutkimus aikuisena kirkkoon liittyneistä Tampereella 1996–2006. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus.