Musiikkimaailman megatähti Prince, oikealta nimeltään Prince Rogers Nelson, kuoli torstaina 57-vuotiaana. Kotitilansa Paisley Parkin hissistä elottomana löydettyä laulajaa yritettiin elvyttää, mutta yritykset eivät tuottaneet tulosta.
Taitavasti eri musiikkilajeja yhdistellyt Prince teki lopullisen läpimurtonsa vuonna 1984 julkaistun elokuvan ja saman nimisen levyn Purple Rain myötä.

Princen viimeiseksi Instagram-kuvaksi jäänyt alla oleva potretti julkaistiin 14.4., tekstillä: ”Juuri kun luulit olevasi turvassa…” Princen menehtymisen jälkeen kuvan teksti poistettiin. Tekstin poisto aiheutti fanien keskuudessa hämmennystä ja jotkut arvelevat, että teksti poistettiin, koska se osui liian lähelle todellisuutta.
Hieman ennen kuolemaansa Prince aloitti myös muistelmiensa kirjoittamisen, mikä osaltaan vahvistaa fanien spekulointeja, että Prince olisi aavistanut etukäteen kohtalonsa.

Kuva, jonka PRINCESTAGRAM (@prince) julkaisi


Tässä kuvakollaasissa nähdään, miten ikinuorekkaana säilynyt Prince muuttui vuosien varrella.

Kuva, jonka PRINCESTAGRAM (@prince) julkaisi