Elokuva presidentti Halosesta ensi-iltaan maaliskuussa
Maaliskuussa 2012 saa ensi-iltansa dokumenttielokuva tasavallan presidentti Tarja Halosesta. Elokuvassa Rouva Presidentti seurataan Suomen ensimmäisen naispresidentin arkea ja elämää lähes puolentoista vuoden ajan hänen virkakautensa loppuun asti. Rouva Presidentti on elokuva Suomesta, presidentistä johtajana ja rivakasta naisesta instituution takana.
Koskaan aikaisemmin ei Suomessa ole kamera seurannut tasavallan presidentin arkea näin pitkään ja läheltä kuin 30.3.2012 ensi-iltaan tulevassa Rouva Presidentti -elokuvassa. Ohjaaja Aleksi Bardy tuo katsojille ainutlaatuisen näkökulman yhteiskunnallisen vaikuttamisen ylimmälle tasolle ja sen taakse. Tuloksena on kansainvälisestikin harvinaislaatuinen, kiertue-elokuvien tyyppinen seurantadokumentti, jossa selostuksen sijasta tilanteet puhuvat puolestaan ja kuljettavat katsojaa presidentti Halosen elämään.
– Saimme tilaisuuden päästä seuraamaan elämää Suomen presidentin back stagella. Lopputuloksena on välitön ja huumoriakin sisältävä näkymä siitä, millaista on presidentin arki ja millainen ihminen on Tarja Halonen virallisen instituution takana, kertoo elokuvan ohjaaja Aleksi Bardy.
Elokuvan tuotantoryhmä kulkee presidentti Halosen matkassa Suomessa ja ulkomailla, kabineteissa ja vapaalla. Dokumentti kuvaa arkea ja juhlaa vuoden 2010 marraskuusta ensi maaliskuun alkupäiviin, jolloin presidentti Halonen luovuttaa vallan seuraajalleen. Rouva Presidentti -elokuvassa katsoja on läsnä tilanteissa, joita ei ennen ole ollut mahdollista nähdä: tilanteet juuri ennen merkittäviä julkisia tapahtumia ja niiden jälkeen, matkat ja siirtymät sekä kaikki tehtävät, joista työ muodostuu.
Elokuvan tuottajien Miia Haaviston ja Osku Pajamäen mukaan kameran pitkä läsnäolo ja pääsy hyvin erilaisiin tilanteisiin piirtää kuvaa myös siitä, millaista on olla naisjohtajana Suomessa ja kansainvälisesti.
Rouva Presidentti -dokumenttielokuvan tuottavat Helsinki-filmi Oy ja Funny Films Oy, jotka kuuluvat Suomen suurimpaan riippumattomaan elokuva- ja televisiotuotantoyhtiökonserniin Yellow Film & TV:hen. Elokuvan jakelusta vastaa Scanbox Entertainment Finland Oy. Hanketta ovat rahoittaneet YLE, Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK ja Suomen Elokuvasäätiö. Dokumenttielokuva tulee elokuvateatterilevitykseen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat