Huikea vetoviikonloppu!

Leftfoot3

Huikea vetoviikonloppu!

Pää on taas täynnä ajatuksia. Pään on aina hyvä olla täynnä jotakin, on se sitten viinaa, ajatuksia, ureaa tai alimitoitettua painetta. Itse en henkilökohtaisella tasolla suosi sekoituksia – niillä saattaa olla arvaamattomia vaikutuksia.

Viime viikonloppu oli vedonlyönnillisesti tyydyttävä, muttei läheskään täydellinen. Koska vain täydellinen kelpaa, on nyt itsetutkiskelun paikka. Tästä syystä olen seisonut alasti peilin edessä koko yön yrittäen löytää vikaa muutamaan virhearvioon. Kello on nyt 16.00 iltapäivällä, enkä pysy enää pystyssä. Silmäluomi painuu alas päin kuin teinipojan terhakka kives terveydenhoitajan lusikkatestissä. En edelleenkään ole havainnut edes moitittavaa pikkuvikaa sisimmässäni puhumattakaan viehkeän kesäpunan silottamasta ulkokuoresta.

Tästä on oikein mukava tehdä valtaisa kurjenloikka viikonlopun vilivonkkamaiseen pelimatineaan, oli kurki sitten suuri tai alimittainen. Todattakoon tässä samaan Lance Armstrongmaiseen hengenvetoon, että kaiken edellä mainitun hyvän lisäksi kurki on pesälähtöinen pörriäinen. Kurjilta lähtee homma täysin lapasesta pesimäsoille saavuttaessa: ne esittävät upeita soidintansseja ja trumpettimaiset, Serena Williamsin rystyähkäisyä muistuttavat törähdykset kuuluvat kauas. Kurjet muodostavat elämänikäisen parisuhteen seksisuhteen kustannuksella. Ne alkavat pesiä vasta 4–6-vuotiaina. Sviittimäinen pesä rakennetaan usein ihan vain kettuilun takia suon tai ruohikon vaikeapääsyisimpään kolkkaan. Häpeilemätön kurkipariskunta rakentaa pesän yhdessä: akka neuvoo ja ukko painaa hommia niska limassa. Muninta alkaa Etelä-Suomessa usein jo huhtikuussa, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että viikonlopun vedot ehditään heittää todella hyvin ajoissa sisään.

Viikonlopun jalkapallomittelöt tarjoavat tuhdisti panostustavaraa. Tällä kertaa vankat taustatutkimukset tukevat seuraavia kohteita:

HJK
HJK -1
HJK-Haka yli 2,5 maalia
Inter-JJK alle 2,5 maalia
Catania-Napoli yli 2,5 maalia
Catania +1
Catania
Barcelona -2
Manchester City -1
Tottenham
Parma
Udinese
Racing Santander
Rayo Vallecano +1
Rayo Vallecano
Nottingham
Doncaster
Birmingham
KalPa -1

Kun asenne on kohdallaan, on lopputuloskin loistelias. Arvostan henkilökohtaisella tasolla pyyteetöntä näkymättömän duunin raatamista, joka kulminoituu uskomattomaan attityydiin. Tästä osoituksena olkoon ote suurta melua aiheuttaneesta elämäkerrastani (s. 97, kolmas rivi ylhäältä):

Heinäkuu 2001, kakkosdivisioonan kärkiottelu Viikinkejä vastaan, ottelun toista puoliaikaa pelattu n. 78 minuuttia, tilanne 1-1:

”Nyt on näytön paikka, voitolla hinataan kärkipaikka ja lähes saletti suora nousu ykköseen. En tajuu, miks mun on pitänyt roikkua koko ottelu ton Viatcheslav Malakeevin perseessä kiinni, kaveri on täysi nolla eikä tarvitse mitään miesvartiointia. Noh, juokseehan se ihan helvetisti, mutta vedin mäkin cooperin(ei Alice) testissä täydet 12 minuuttia tammikuun salitreeneissä. Tai ehkä se on saatanan kova jätkä, mutta mä nyt vaan oon pimentänyt sen lyhdyt. Oma kuningassyöttöihin perustuva peli tästä kyllä kärsii, mut mä otan sen kärsimyksen takaisin pinnarahoissa ja ens kauden sopparissa. Mahassa vähän kiertää…se on varmaan se lihaperunasoselaatikko…ei helvede, taas mennään, Malakeev tekee diagonaalisen pystyjuoksun, nyt lähtee viikate… ei kerkee, pakko juosta …hirveä kourasu mahasta, huh huh …ei pysty estämään, kaveri pääsi keskittämään… ei jumalautsi, suoraan oman jätkän hetulaan ja pallo pömpeliin, 1-2. Tästä ei tappiotila enää parane. Valmentaja viittoilee jotain kentän laidalla… ei ollu mun jätkä, helvetti soikoon! Pallo viedään keskelle, vielä on aikaa! Lauloihan Terry Dangerkin, että vielä on kesää jäljellä. Nyt on kyllä järkyttävä vessan tarve, täysin veltostunut kärppä on jo synnyttänyt itsensä vasenta reittä vasten. Pitäis mennä, mut pitäis pitää toi jätkäkin… peli lähti käyntiin… ei jumalauta, nyt ei oo kyseessä mikään ”käyn sitten pelin jälkeen”-paskahätä tai ”kyllä tää voi vielä minuutin pari odottaa”-paskahätä, tää on nyt ilman epiduraalia suoritettava hätäsektio! Kehtaisko mennä, katsomokin on täynnä jengiä, ei tähänkään toisaalta voi sulaa… paskahätä-peli, peli-paskahätä, paskahätä-peli, paskahätä-paskahätä… hiiteen ykkösdivari! lapa pystyyn virheen merkiksi ja täyttä ravia pukusuojaan… mitä helvettiä te kaikki kyyläätte… joo joo, on kaikki vaihdot tehty, mutta te vedätte nyt vajaalla loppuun, Malakeeville aurinkoisia loppuminuutteja, Saatana!

Ottelu päättyi lopulta 1-4 Viikingeille. Left foot seurasi viimeiset 10 minuuttia kuunteluoppilaana pukukopin lukottomassa huussissa. Loppukättelyihin ei ollut asiaa peliasussa ilmenneen oudon tuoksun takia. Malakeevin tehot viimeisellä kympillä: 1+2.”
Lopuksi kiikkerääkin kiikkerämpi, jo aiemmin esitetty tiukkaa yleistietämystä vaativa kysymys kaikille tiupatommeille: Mikä eläin asuu metrin syvyydessä maan alla ja syö ravinnokseen kiviä?

Vastauksia odotellaan kommenttien muodossa aina tiistaihin asti, jolloin ikkunat lävähtävät auki oikean ratkaisun muodossa. Oikein vastanneet pääsevät kuuluisaan yliviisaiden kerhoon saaden samalla Left footin näkymättömän kultaisen kädenpuristuksen.

Lue lisää Left Footin vedonlyöntielämästä!

Kaupunkilehti Metropoli.net © 2012 Kaikki oikeudet pidätetään