Kimi, Blues vai Bristol City?
KimiKimi KimiKimi Räikkönen Räikkönen! Kimin Renault ei hyydy edes pakkasella, joten Kimi is back, ja esimerkiksi Matti Kyllösellä on tällä hetkellä täysi työ pidätellä peukalojarrunsa kitkaratasta. Hyvä Kimi, teit miehen työn – vielä kun saataisiin Mika ja Laura Häkkisen silmät takaisin Renaultin perävaloihin kiinni, niin kaikki olisi täydellistä.
Viikonlopun 14 vinkistä napsahti kohdalleen kahdeksan, joten pidätyskyvyttömyydellä ja lukutaidottomuudella varustettu panostaja-Pasikin tajuaa, että lauantai-sunnuntai -akselista jäätiin voitolle. Paremminkin olisi luonnollisesti voinut mennä, mutta joka viikonloppu ei yksinkertaisesti vain voi tahkota viisinumeroisia voittoja. Uusi viikko tarjoaa uudet kujeet, kojeet sekä vehkeet. Muistakaa sijoittaa rahanne Betsafen tarjoamiin viihdevetoihin, sillä itsestäänselvyyksistä on aina mukava tahkota rahaa. Esimerkiksi Lordin Kuorosotavoiton kerroin 1,35 tai Jarpin Tanssii Mikko Leppilammen kanssa -mestaruuden kerroin ovat selkeitä pankkivarmoja, joita ei kannata sivuuttaa edes vitsailumielessä. Muistakaa myös panostaa piereskelyn SM-kisoihin sekä kotisohvalla harjoittelemalla että vetoa lyömällä. Uskon, että voittotöräytys saattaa yltää jopa yli 100 desibeliin, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että kyseinen Pocahontas-tyylinen mylväisy saattaisi kuulua jopa DC-9 -lentokoneen nousukiidon aikana. Valtaisaa.
Tiistai tuo veto-einareiden huulille yhden kuuman pelikohteen. Kyllä, Bluesin voittoon tungetaan rahaa kuin Jari Isometsän povariin vuoden 2001 MM-hiihtojen saunasopimuksen jälkeen. Espooseen tänään saapuvan Pelicansin miehistöön on tullut tappeluiden sekä henkisen tason loukkaantumisten johdosta puolimätiä aukkoja: ykkösmaalivahti Niko Hovinen on sivussa, samoin Arttu Luttinen, Justin Hodgman, Jyri Marttinen, Aaron Brocklehurst, Max Wärn ja Joonas Järvinen. Vaikuttavatko kyseiset poissaolot Pelsujen peliin kuitenkin niin mojovasti, kuin media antaa ymmärtää? Eivät vaikuta, mutta loiva panostus on kuitenkin ehdottomasti paikallaan. Lahtelaisryhmä saa KooKoosta riveihinsä kaksi Mestiksen eliittipuolustajaa, joilla on varmasti Matti Nykäsmäiset näyttöhalut ja SM-liigankuvat silmissä, joten helpolla ei Blues tule tänään selviämään.
Niin tai näin, viime hetkien SM-liiga- ja futiskuulumiset poikivat pikkuaivojen syövereihin seuraavat, maltillisen panostuksen vedot:
Blues
Blues -1
TPS
Cardiff
Bristol City
Hyvä Kimi!




