Tilitystiistain titaaniset vinkit
Olen hyvä ihminen. Tiedostan sen ja haluan välittää kyseistä viestiä myös ympäristööni. Olen edelläkävijä, kuljen eturintamassa. Jos kulkisin vielä hitusenkin edempänä, saavuttaisin itseni uudestaan takaapäin. Olen valmis uusiin haasteisiin, jos tekin olette. Viikonloppuna ja maanantaina tehtiin tiliä kaikesta liikkuvasta Englannin ja Israelin välillä. Pelitili on pullollaan dinaareja, jotka pitäisi käyttää Teuvo Hakkaraismaisesti uuteen Saabiin. Tiistain evankeliumi on nyt viimeistelty, vaikka vedonlyönnillinen vihjeanti jääkin keskivertoa solakammaksi.
Tiistai ei välttämättä ole päivistä parhain, mutta se on todennäköisyyksien kiivaassa kilvassa maistukaisempi tilityshetki kuin keskiviikko. Tiistaina ei jännitellä pakaralaaksossa asustelevien kihomatojen joukkopakoa vaan keskitytään olennaiseen. Betsafen kerroinviidakko takaa sen, että BB-Sebastianin voittajakerroin saa muutaman muunkin varteenotettavan numerosarjan rinnalleen. Annan kertoimen 1,65 sille, että keskiviikkona bailataan tiistain voittorahoilla. Voittorahoja pyritään käärimään jääkiekon SM-liigasta sekä Euroopan huippufutissarjoista.
Jääkiekon SM-liiga tarjoaa tänään kovia ennakkosuosikkeja, mutta ovatko suosikit panostuksen arvoisia? Kyllä, tällä kertaa KalPa ja Ässät ovat panostamisen arvoisia, vaikka KalPan peli on herättänyt viime aikoina enemmän kysymyksiä kuin pelimonopolin purkamiseen liittyvä Betsafe-kerroin. Illan kolmas selkeä SM-liigakohde on SaiPa, joka voittaa kirkkaasti yli kerran kahdesta – sanoo tämän kauden mädähköin vierasjoukkue HPK mitä tahansa. Lappeenrantalaiset ovat voittaneet viimeisistä kotipeleistään kolme, kun taas mummolakäyntien ja loukkaantumisten kanssa painiva HPK on napsinut kauden kahdeksasta vieraspelistä vaivaiset kolme pistettä. SaiPalle ujoa työntöä, jotta taloyhtiön lipputangon ympäri alasti toteutettavat voittojuoksut olisivat mahdollisia.
Entäpä sitten Eurojalkapallo-osasto? Tiistai ei tarjoa yhtään tulikuumaa kohdetta, mutta muutama perusvarma vääntö kannattaa napsia pois: Barcelona nöyryyttää tänään Granadaa vähintään 2-3 maalilla, Viasatin tarjoamassa Dortmundin ja Dresdenin välisessä cup-pyllymyräkässä puolestaan kannattaa panostaa Dortmundin vähintään kahden maalin voittoon. Mikäli etuaivojen kaakkoisosien riski-Riku -persoona kaipaa jonkinasteista ylikerroinasetelmaa illan peleihin, kannattaa katse suunnata Arsenalin ja Boltonin väliseen Carling Cup -koitokseen. Arsenal lähtee otteluun suosikkina, mutta kertoimet ovat kuitenkin päin persettä niin kuin takavuosien tikkaajan Henry Saaren mulkku. Molemmat joukkueet kierrättävät noppajalkarinkiään, mutta Bolton lähtee otteluun kuitenkin huomattavasti titaanisemmalla miehistöllä: Tuncay Sanli, I Klasnic, Kakuta, M Davies, Zat Knight, Muamba ja R Gardner ovat hyvin todennäköisesti nurmimatolla ottelun alusta asti, joten kaikki on mahdollista. Arsenal lepuuttaa kovimpia stroganoff-reisiään iskien kehiin mm. Parkin, Benayonin, Oxlade-Chamberlainin, Coquelinin, Miguelin – kenties myös Frimpongin. Ehkäpä Boltoniin suunnattava tasoitusveto +1 sekä suora vierasvoitto ovat tiistaikaupan suuruisia panostuskohteita, kenties eivät.
Tästä on hyvä jatkaa ja vaikkei olisikaan, jatkamme tilin pullistamista joka tapauksessa jo keskiviikko-torstai -akselilla. Kentiltä kivat kaverit!




