Viime viikolla näin jonkin TV-lehden otsikon Kauniista ja rohkeista joka kuulutti ”Ei rypyn ryppyä!”. Kannessa komeilivat Ridge ja Brooke. Nämä kaksihan ovat näytelleet yli 20 vuotta sarjassa ja hyvinhän he ovat molemmat säilyneet.
”Minäkin haluan säilyä”, ajattelin. Olen jo kauan himoinnut Ostos-TV:ssä mainostettua Youthful Essence -mikrohiontalaitetta, joka kuorii iholta kuollutta ihosolukkoa ja lupaa tehdä ihosta kuulaan ja nuorekkaan.
Ihan sama, mitä ajattelette, mutta eilen se tuli postissa ja aion nyt ahkerasti hioa sillä naamaani ja seuraan, näkyykö tuloksia.
Mutta kasvojen kuoriminen ei riitä. En edes pelkää ryppyjä niin paljon kuin kasvojen veltostumista.
Olen pienestä asti hymyillyt enemmän kasvojeni vasemmalla puolella ja vaikka siellä onkin näkyvissä enemmän hienoisia uurteita, kasvojen lihakset ovat paremmassa kuosissa. Poskipää on korkeammalla ja silmäluomi koholla. Huomasin tämän jo kolme vuotta sitten ja yritin hieman harrastella kasvojumppaa. Se loppui melko lyhyeen, laiska kun olen.
Nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja olen jo noin viikon verran treenaillut enemmän tai vähemmän kasvojeni kanssa. Vielä ei tietenkään kehitystä näy. Eihän saliharjoittelukaan heti näy kropassa.
Olen 29-vuotias ja Brooke on kohta 50. Apunaan hänellä on ammattimeikkaaja, suotuisa kuvausvalo ja valitut kuvakulmat. Mutta minä olen kaukaa viisas ja haluan säilyttää nuorekkaan olemukseni. En tavoitella sitä takaisin vasta, kun kaikki on jo menetetty ![]()



