Vastuuntunnottomia kohdellaan vastuuttomasti

“Ajoin 80 alueella tutkaan 106 km/h. Kyllä nyt vituttaa.” Näin manaili muuan tuttavani Facebook-profiilissaan. Häntä ei suinkaan harmittanut se, että hän oli ajanut liukkaalla ja lumisella kelillä reilua ylinopeutta, vaan se, että hän jäi siitä kiinni. Pienikin ylinopeus on anteeksiantamatonta oman ja muiden turvallisuuden vaarantamista Suomen talvisilla teillä, vaikka alla olisi kuinka uusi ja turvalaitteiltaan laadukas auto. Tätä ei kuitenkaan saada taottua ylimielisten kaahareiden kalloon ennen kuin tieliikennerikkomuksista aletaan määrätä tuntuvia rangaistuksia.

Samalla viikolla Matti Nykäsen ja Mervi Tapolan kodissa käytiin taas puukkohippaa. MTV3 uutisoi asiasta viihdesivuillaan. Poliisi päätti vapauttaa Nykäsen, ja häntä epäillään tapon yrityksen sijaan pahoinpitelystä ja uhkailusta. Media pörräsi Tampereen käräjäoikeuden aulassa odottamassa oikeuden päätöstä mahdollisesta vangitsemisesta. Nykänen pakeni kameroita muuan luottotoimittajansa kanssa. Kyseinen herra tehtailee Nykäsestä tarinaa juorulehtiin aina, kun Matti on rahan tarpeessa.

Nykästä epäillään rikoksista, joista saa yleensä vuoden vankeutta. Matti on kuitenkin lusinut jo aikaisemmin, joten rikoksen uusijana hänen tarvinnee istua mahdollisesta kakustaan vain kaksi kolmasosaa. Anteeksi mitä? Oikeusvaltion logiikka ei aukene minulle. Jos ihminen uusii rikoksensa, hän osoittaa, ettei ole ottanut edelliskerrasta opikseen. Eikö rikoksen uusijoille kuuluisi langettaa entistä kovempi rangaistus? Aita tyhmyyksien tekemiseen madaltuu, kun tietää, että eihän ne pidä mua linnassa kuitenkaan koko aikaa kun mä oon jo kerran siellä ollut.  Kyse ei ole yläasteen jälki-istunnosta, vaan vankilaan mennään kärsimään ja miettimään omia tekojaan ja arvomaailmaansa.

Yhteiskunnassamme rellestää liian monta itsekästä, tyhmää, pahaa, piittaamatonta ja sairasta ihmistä. Media ei paranna yhteiskuntaa omalla toiminnallaan, vaan se on ottanut silmiään pyörittelevän jeesustelijan roolin. Olisi erittäin mielenkiintoista tietää, mitä viihteellistä MTV3 näkee siinä, kun alkoholisoitunut mies pahoinpitelee vaimoaan kerta toisensa jälkeen. Tästä Nykäsen ja Tapolan suhteessa on kysymys, vaikka Matista ja Mervistä on muokattu mediassa sympaattisen hauskoja juntteja. Nykäsen luottotoimittajan sietäisi myös katsoa peiliin. On moraalisesti väärin antaa mieleltään heikon miehen rellestää ja vielä yllyttää tätä hölmöilyihin hyvän jutun toivossa. Nykäsestä on tullut kuin Pavlovin koira, joka on oppinut, että lentävät lauseet, avioero, nyrkkitappelut ja ryyppääminen saavat rahat kolahtamaan tilille.

Suomi on aina ollut ylpeä demokratiastaan. Rangaistusten jakamisessa ei kuitenkaan pitäisi pelätä liikaa sitä, että tuomitulle voi tulla paha mieli. Ei rangaistus ole rangaistus, jos se räätälöidään syyllisen toiveiden mukaan. Eräs raiskaaja sai ehdollisen tuomion, jotta hän voisi käydä samalla töissä. Hyvän työntekijän uraa ei haluttu pilata turhanpäiväisellä omien tekojen pohdiskelulla. Jos tuomioista laistetaan tuottavuuden nimissä, olisi pakkotyö hyvä vaihtoehto. Johan loppuisi jokasyksyinen kitinä metsiin mätänevistä marjakiloista, kun törttöilijät noukkisivat puolukoita pallot nilkoissa.

Kaupunkilehti Metropoli.net © 2012 Kaikki oikeudet pidätetään