Oinas 21.3.-19.4.
Kaikki aina toitottavat, kuinka pitää olla oma itsensä tilanteesta riippumatta. Ota neuvosta onkeesi ja lopeta tuo nolo esittäminen. Jokainen lähipiirissäsi näkee kuitenkin lävitsesi. Hanki vaikka pesti jostain pilipaliharrastelijateatterista, pääsisit viimeinkin toteuttamaan itseäsi.
Härkä 20.4.-20.5.
Sinun pitää ottaa takapakkia eräässä asiassa. Tilanteeseen sekaantuminen ei auta asiaa, päinvastoin. Sinun suurin vikasi on se, että aina pitää päsmäröidä tapahtumien keskipisteenä, vaikkei edellytyksiä olisikaan. Hommaa jostain nöyrempi luonne.
Kaksoset 21.5.-20.6.
Olet vaarassa joutua hunningolle ystäväpiirisi toimesta. Kun on uusi vuosi tuloillaan, niin kaikkea jänskää voi tapahtua. Baareissahan ei hullukaan luuhaa, joten kyllä sitä voi kännätä kotonakin. Sinusta puheen olen kotona pysyminen taitaa olla kaikkien kannalta paras vaihtoehto.
Rapu 21.6.-22.7.
Ravun rakkauselämä on aina ollut jokseenkin surkuhupaisaa, säälittävää jopa. Ei ihme, ettei sinua jakseta katsella paria viikkoa kauempaa, olet melkoisen hankala persoona. Nytkin olisi joku oven takana odottamassa, mutta ei, sinähän et sitä tajua vaikka väännettäisi rautalangasta.
Leijona 23.7.-22.8.
Haaveilut sikseen, nyt on aika toimia. Olet perinteisesti pilvilinnoissa leijuva persoona, jonka todellisuudentaju on pahasti hämärtynyt. Elämäsi kaipaa täysremonttia, johon pystyy vain täysijärkinen ihminen. Palkkaa siis itsellesi vaikka elämäntapakonsultti tai joku muu hihhuli.
Neitsyt 23.8.-22.9.
Neitsyen elämässä harmia ja murhetta riittää. Nyt on sukset ristissä ystävän kanssa ja vanhemmatkin tuppaavat kränäämään kanssasi. Olet hautonut kostoa, mutta jätä typerät haaveet. Yksinkertaisin ratkaisu on katkaista välit totaalisesti ulkomaailmaan.
Vaaka 23.9.-23.10.
Uteliaisuus kuuluu ihmisen perusluonteeseen, hyväksy se tosiasia. Eräs tuttavasi on ehkä hieman liankin kiinnostunut tekemisistäsi, etkä saa tältä juorukellolta hetken rauhaa. Tee niin kuin aina konfliktitilanteessa, vedä daijuun tai jotain muuta noloihin tapoihisi kuuluvaa.
Skorpioni 24.10.-22.11.
Ongelmasi on se, ettet osaa pitää leipäläpeäsi ummessa. Kommentti löytyy joka tilanteessa joka asiaan, faktaa tosin suustasi harvemmin putkahtelee. Lähipiirissäsi on henkilö, joka ottaa sanomisesi turhan henkilökohtaisesti. Lepyttele häntä näin uuden vuoden kunniaksi vaikka isolla pullolla viinaa.
Jousimies 23.11.-21.12.
Sinulle on elintärkeää, että elät tietyn kaavan ja rutiinin mukaan. Lähiviikkoina tähän kaavaan tulee kuitenkin muutos, joka syöksee sinut raiteiltaan. Voisit valmistautua tulevaan mullistusten päivään ottamalla kevyen kenttärännin, kännissä kaikki tuntuu aina niin paljon paremmalta.
Kauris 22.12.-19.1.
Saat pakolliset hommat kunnialla hoidettua ennen tulevaa lomamatkaasi. Matka tosin on hyvinkin pienimuotoinen, mutta sinä osaat olla tyytyväinen siihenkin vähään, mitä kohdallesi osuu. Tämä ominaisuus on ollut lähinnä “hieman” yksinkertaisten ihmisten heiniä – sopii siis sinulle.
Vesimies 20.1.-19.2.
Olet hyväsydäminen ihminen, joka ei saa ansaitsemaansa arvostusta. Liiallinen kiltteys kostautuu vielä jossain vaiheessa, koska eräät tahot käyttävät sitä häikäilemättömästi hyödykseen. Mieti tarkkaan, oletko pelkästään kiltti vai sen lisäksi myös tyhmä?
Kalat 20.2.-20.3.
Olosi on kuin nuijitulla elukalla, podet kroonista väsymystä ja masennut herkemmin kuin yleensä. Koita pitää pieni breikki tammikuussa, vaikka ajatus tuntuisikin vastenmieliseltä. Kyllä se onnistuu, vastenmielisyyshän on tunnetusti toinen nimesi.



