Stepperbike on ihana peli
Hikisellä salilla puurtaminen jää historiaan uuden innovatiivisen Stepperbiken myötä. Jos haluat yhdistää liikunnan ilon raittiiseen ulkoilmaan pyöräilyä tehokkaammalla tavalla, se on nyt mahdollista.
Stepperbike on polkupyörän ja stepperin hybridi, jolla voi ihan oikeasti liikkua paikasta toiseen. Vaihteisto pitää huolen siitä, että vastustaso on optimaalinen. Syke nousee, jalkojen suuret lihasryhmät saavat kyytiä, ja aerobinen kunto kasvaa. Stepperbikessa ei ole satulaa, vaan sen polkemismekanismi on ihan samanlainen kuin tavallisessa stepperissä.
Käytännön kokeilu osoitti laitteen tehokkaaksi. Vaikka aluksi tuntui hassulta – aivan kuin olisi polkenut pyörällä takaperin – tekniikka löytyi pian, ja sitten se oli menoa! Kuka tahansa, joka osaa ajaa pyörällä, osaa myös käyttää tätä peliä. Tasapainon kanssa ei ollut ongelmia. Jalatkin pysyivät tiiviisti ”polkimilla” alun pienestä epäilystä huolimatta.
Ohikulkijoiden katseet olivat näkemisen arvoisia kokeilun aikana. Kyseessä on niin tuore tuote, ettei monella ole mitään käsitystä tämänkaltaisen laitteen olemassaolosta ja se näkyi kyllä suurena ihmetyksenä vastaantulijoiden kasvoilla.
Suurimman plussan Stepperbike saa siitä, että sen kanssa pääsee nauttimaan raittiista ulkoilmasta. On ihan eri asia junnata paikallaan yhdessä tilassa kuin katsella vaihtuvia maisemia ja polttaa rasvaa samalla. Aloittelijalle vinkiksi, että sitä seudun jyrkintä ylämäkeä ei ehkä kannata ottaa ensimmäisellä kerralla kuntoiluohjelmaan. Syke nimittäin nousee helposti jo tasamaastossa. Ihana peli!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä