Härmä-elokuvan maailmanensi-ilta tuhatpäiselle yleisölle Kauhavalla
Pohjalaisista puukkojunkkareista kertovan Härmän ensiesitys on 27. tammikuuta Kauhavalla. Paikalle elokuvateatteriksi muunnettuun Härmän Kuntokeskuksen ensi-iltaan saapuu tuhat kutsuvierasta.
–
Härmä on western, perhekronikka, toimintaelokuva, epookki ja rakkaustarina, elokuvaohjaaja JP Siili kuvaa viimeistelyvaiheessa olevaa teostaan.
Siilin käsikirjoittama ja ohjaama Härmä kuvattiin pääosin Etelä-Pohjanmaalla Kauhavalla, jossa on myös elokuvan maailmanensi-ilta perjantaina 27.tammikuuta. Siilin lisäksi paikalla ovat elokuvan näyttelijät Lauri Tilkanen, Pamela Tola, Mikko Leppilampi, Pirkka-Pekka Petelius ja Kari Hietalahti, tuottajat Olli Haikka ja Jarkko Hentula sekä elokuvan musiikin säveltänyt Tuomas Kantelinen.
Härmän Kuntokeskuksen Anssin Jussin Areenalla järjestettävä kutsuvierasnäytös on monella tapaa historiallinen: Tähän asti kaikki elokuvateattereiden ulkopuolella järjestettävät elokuvanäytökset Suomessa ovat olleet filmikopioesityksiä, mutta Härmä esitetään maailmanensi-iltanäytöksessä ensimmäistä kertaa digitaalisena kopiona. Kauhavalla ei myöskään ole aiemmin järjestetty näin suurta elokuvatapahtumaa.
Kauhavalle elokuvan maailman ensi-iltapaikkana toimiminen on kunnia-asia. – Kulttuurimme juuria koskettava Härmä-elokuva otettiin alueellamme ja koko maakunnassa sydämellä ja innostuneesti vastaan, Kauhavan kaupunginjohtaja Harri Mattila sanoo. – Kauhavalaiset lähtivät joukolla mukaan tekemään omaleimaisesta historiastamme kertovasta, alkuperäiseen härmäläismiljööseen sijoitetusta tarinasta totta, hän kuvaa Härmä-elokuvan yhteistyön merkitystä paikkakunnalleen.
Tuotantoyhtiö Yellow Film & TV järjestää maailmanensi-illan yhteistyössä Ilkka-yhtymän kanssa. Kauhavalla on myös elokuvan ensimmäinen lehdistönäytös ja haastattelutilaisuus, jossa edellä mainitut elokuvantekijät ovat tavattavissa (lisätietoja alla). Myöhemmistä haastattelutilaisuuksista ja lehdistönäytöksistä tiedotetaan erikseen.
Kautta maan Härmän ensi-ilta elokuvateattereissa on 17. helmikuuta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Kasinorakastajan blogi: Mitäpä jos valtio myisi Veikkauksen?
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Oho! Entinen Salkkarit-tähti esiintyi Leijonien kultajuhlissa pelkissä bikineissä
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu
- Kultakoutsi Antti Pennasella uusi kulta? – Avioerosta vain pari kuukautta
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti