Suvilahteen saapuva Avicii mukana tämän vuoden Euroviisujen tunnuskappaleen teossa
Ruotsalainen huippu-DJ Avicii nähdään kesäkuussa Suomessa! Ajankohtaisen Aviciistä tekee se, että hän on ollut mukana ABBAn Bennyn ja Björnin kanssa tekemässä tämän vuoden Eurovision laulukilpailun We Write The Story -tunnuskappaleen. Kappale sai ensiesityksensä viikonloppuna Malmössä järjestetyissä Eurovision Laulukilpailuissa.
Kansainvälisesti huikeassa nosteessa oleva artisti nähdään Helsingin Suvilahdessa perjantaina 7. kesäkuuta. Ulkoilmatapahtuma on Aviciin ensimmäinen oma konsertti Suomessa. Aiemmin tämä listojen kärkinimi on nähty maassamme vain kerran kesällä 2012, kun hän tanssitti loppuunmyytyä Messukeskusta Summer Sound -festivaaleilla.
Vaikka Avicii on noussut suuren yleisön tietoisuuteen vasta pari vuotta sitten, on hän kiistatta ansainnut paikkansa konemusiikin legendojen joukossa. Vuodesta 2010 alkaen maailmaa kiertänyt artisti on myynyt suuria konserttiareenoita ja festivaaleja loppuun yksi toisensa jälkeen! Vuonna 2012 DJ Magazinen lukijat valitsivat Aviciin kolmanneksi maailman sadan parhaan DJ:n listalla. Näin hän jätti taakseen mm. superhittejä tehtailleen David Guettan.
Suvilahden tapahtuma on ikärajaton.
Liput:
Lippupisteestä ja Tiketistä
54 euroa (+palvelumaksu)
VIP Lounge 125 euroa (+palvelumaksu)
Lisätietoja:http://www.facebook.com/events/531189590234634/
http://www.facebook.com/avicii
http://www.twitter.com/avicii
http://www.soundcloud.com/aviciiofficial
http://www.youtube.com/aviciideo
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä