Hyypiä: Siirtohuhut ennenaikaisia

Brittilehti Mirror kertoi sunnuntaina nettisivuillaan, että jalkapalloilija Sami Hyypiä ei olisi rustaamassa nimeään valioliigaseura Liverpoolin tarjoamaan jatkosopimukseen. Hyypiä itse kertoo kyseen olevan puhtaasta huhusta.
– Ikävä kyllä nämä puheet ovat ennenaikaisia. Minä en ole tehnyt ratkaisuita suuntaan tai toiseen. Olen aina ollut maltillinen sopimusasioitteni kanssa ja esimerkiksi viime vuonna jatkosopimus Liverpoolin kanssa solmittiin vasta toukokuussa, Hyypiä kertoo blogissaan MTV3:n nettisivuilla.
Hyypiän sopimus Liverpoolin kanssa umpeutuu kesällä, ja siirtohuhuissa hänet on yhdistetty lukuisiin seuroihin.
– Ymmärrän hyvin, että olen jutuissa mukana ja olen tietysti myös iloinen, että meikäläinen vielä siirtospekulointeihin kelpaa. Vaikka kyse on brittimedian jutuista, kyllä kuuden Valioliigaseuran mainitseminen yhteydessäni on ihan imartelevaa. Samoin tieto siitä, että Liverpool olisi kiinnostunut tekemään jatkotarjouksen, Hyypiä tuumii.
Hyypiä ei ole vielä tehnyt päätöstä jatkostaan. Suomalaistopparin mukaan hän ei ole saanut edes Liverpoolilta sopimustarjousta.
– Jos Liverpool tarjoaa jatkosopimusta, mitä ei ole vielä tapahtunut, pitää asiaa harkita jokaisesta näkökulmasta. Kun kevät etenee, kuuluu jotain konkreettista ehkä jostain muualtakin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Kasinorakastajan blogi: Mitäpä jos valtio myisi Veikkauksen?
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Kultakoutsi Antti Pennasella uusi kulta? – Avioerosta vain pari kuukautta