Lisää sopimattomia kuvia Leijonien fanilakanassa: farssi paisuu skandaaliksi!
Viime viikolla Leijonien fanilakanassa huomattiin Norjan joukkomurhaaja Anders Breivikin kasvokuva. Nyt siitä on bongattu lisää sopimattomia kasvoja. Leijonat.fi:n ja Canal+:n yhteinen tempaus ”maailman suurin joukkuekuva” on pian täynnä reikiä, kun järjestäjät joutuivat keskiviikkona poistamaan siitä jälleen uuden kuvan.
Tällä kertaa jouduttiin sensuroimaan Jokelan koulusurmaaja Pekka-Eric Auvisen kasvot. Iltalehden lätkäfaneilta saamien tietojen mukaan lakanasta löytyisi myös Kauhajoen koulusurmaaja Matti Saari sekä vammansa vuoksi aiemmin kiusatuksi joutunut rapsolisti Kalle Havumäki.
Tempauksen järjestäjät ovat jo lopettaneet uusien kuvien vastaanottamisen ja maailman suurimman joukkueen kotisivuille tai Facebook-sivuille ei päässyt enää viikonloppuna. Moderointi on kuitenkin jo pettänyt pahemman kerran
MTV Median markkinointijohtaja Anu Perrotta pahoittelee tapahtunutta, mutta kertoo lakanan pysyvän jatkossakin esillä. Sopimattomat kuvat poistetaan, hän lupaa.
Fanilakanassa oli aiemmin myös kolmoismurhaaja Nikita Fouganthinen kuva.
Lähde: IL
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Kasinorakastajan blogi: Mitäpä jos valtio myisi Veikkauksen?
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Sara Siepiltä riipaiseva tilitys äitiydestä: ”Aivan hukassa”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”