Kertakäyttögrillissä palonvaara

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) muistuttavat kevään ja kesän ulkoilmajuhliin osallistuvia kertakäyttögrilleihin liittyvästä palonvaarasta. Vaara voidaan välttää käyttämällä grillejä ohjeiden mukaisesti niille soveltuvilla paikoilla. Myös grilleistä syntyvästä jätteestä on huolehdittava asianmukaisesti. Grillin alumiiniastian ja muut palamattomat osat saa laittaa roska-astiaan vasta täysin jäähtyneinä.
Grillien valmistajat, maahantuojat ja myyjät vastaavat siitä, että grilli on kaikilta osin käyttäjälleen turvallinen. Grillipakkauksissa on oltava asianmukaiset ohjeet sekä turvallisen käytön kannalta tarpeelliset varoitusmerkinnät.
Grillin käyttäjän on kuitenkin muistettava tietyt perusasiat, jotta vaaroilta vältyttäisiin.
Grilli on ensinnäkin sijoitettava tasaiselle ja palamattomalle alustalle ja sen mukana tulevia kokoamis-, käyttö- ja sytytysohjeita on noudatettava. Ohjeisiin kannattaa tutustua jo ennen grillaamisen aloittamista.
Kertakäyttögrillin on oltava rakenteeltaan tarpeeksi tukeva. Grillin mukana tulevaa jalustaa pitää aina käyttää, sillä grillin pohja kuumenee huomattavasti. Grillattaessa grillin pohjan tulee olla irti alustasta useita senttejä.
Kertakäyttögrillejä saa käyttää vain ulkotiloissa. Grilliä on valvottava niin kauan, että se on jäähtynyt kunnolla. Valvontaa tarvitaan, etteivät esimerkiksi lapset tai kotieläimet pääse koskettamaan tulikuumaa grilliä. On myös huolehdittava, ettei tuuli pääse kaatamaan tai kuljettamaan grilliä ja ettei siitä pääse lentämään palavia osia tuulen mukana ympäristöön. Palavaa grilliä ei saa liikuttaa käytön aikana.
Grilli on aina sammutettava huolellisesti käytön jälkeen. Sammuttaminen kannattaa varmistaa kaatamalla runsaasti vettä grillin päälle niin, että hiilet peittyvät kokonaan. Grilliä ei saa laittaa roska-astiaan ennen kuin se on täysin jäähtynyt. Käyttäjien on hyvä muistaa, että grillin jäähtyminen voi kestää useita tunteja.
Kertakäyttögrillien käyttäjien tulee noudattaa pelastuslain säännöksiä ja alueen pelastusviranomaisten päätöksiä avotulen käsittelystä. Yksityisten omistajien maa-alueella ei saa käyttää kertakäyttögrillejä ilman maanomistajan lupaa. Kesäisissä yleisötilaisuuksissa järjestäjien tulisi varata yksi tai useampi riittävän suuri metallinen keräysastia käytettyjä kertakäyttögrillejä varten. Tilaisuuksissa olisi hyvä olla mahdollisuuksien mukaan saatavilla myös vettä, jolla grillin voi jäähdyttää ennen sen laittamista keräysastiaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Kasinorakastajan blogi: Mitäpä jos valtio myisi Veikkauksen?
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Kultakoutsi Antti Pennasella uusi kulta? – Avioerosta vain pari kuukautta