KUMIKAMELI JUHLII NELJÄNNESVUOSISATAA ILOSAARESSA

Suomen vanhimpiin indie-bändeihin lukeutuva Kumikameli juhlii 25-vuotista matkaansa tulevana lauantaina Ilosaaren maisemissa.
Kumikameli on ehtinyt levyttää uransa aikana kaikkiaan 13 studioalbumia. Niistä viimeisin, Voima ja kunnia, julkaistiin toukokuussa. Kumikameli on 25 vuoden aikana poikinut myös useita sivuprojekteja, joista tunnetun lienee Eläkeläiset-yhtye.
Kumikamelin perustivat Jarmo ”Toppo” Koponen, Hannu ”Laiska” Lajunen ja Petteri Kukkonen. Yhtyeen kokoonpano on vaihdellut vuosien varrella. Tänä päivänä siinä vaikuttavat Koposen lisäksi rumpali Olli-Matti Wahlström, kitaristi Jussi Musikka ja basisti Jouni Vento. Yhtye on saanut kiitosta erityisesti lyriikoistaan, joissa maailmaa katsotaan nyrjähtäneestä näkökulmasta. Uransa aikana Kumikameli on julkaissut levy-yhtiönsä Stupido Recordsin kautta albumeja kotimaan lisäksi Saksassa, jossa se on myös saanut Eläkeläisten tavoin omaa kuulijakuntaansa.
Kumikamelin 25-vuotisjuhlakeikka nähdään loppuunmyydyssä Ilosaarirockissa la 17.7. Kello 17.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Kasinorakastajan blogi: Mitäpä jos valtio myisi Veikkauksen?
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Kultakoutsi Antti Pennasella uusi kulta? – Avioerosta vain pari kuukautta
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä