Legendaarinen Asia-yhtye alkuperäiskokoonpanossa Suomeen

Progressiivisen rockin legendaarisimpiin yhtyeisiin lukeutuva Asia saapuu konsertoimaan Suomeen alkuperäisessä kokoonpanossaan huhtikuussa. Yhtye esiintyy Helsingin Kulttuuritalossa keskiviikkona 21. huhtikuuta. Liput maksavat 49 euroa, ja ne ovat jo myynnissä Menolipussa osoitteessa www.menolippu.fi. Myynti Lippupalvelun lippukaupoissa alkaa maanantaina 22. helmikuuta.
Asia on tullut tunnetuksi erityisesti hiteistään Heat of the Moment, Only Time Will Tell ja Sole Survivor, jotka löytyvät kaikki yhtyeen vuoden 1982 historialliselta albumilta. Kyseinen levy oli tuolloin todellinen bestseller ja pysyi Billboardin listaykkösenä kaikkiaan yhdeksän viikon ajan.
Asiassa ovat mukana basisti/laulaja John Wetton, rumpali Carl Palmer, kosketinsoittaja Geoff Downes ja kitaristi Steve Howe. Alkuperäiskokoonpanossaan Asia palasi lavoille vuonna 2006 ja on sen jälkeen tehnyt neljä menestyksekästä maailmankiertuetta. Lisäksi yhtye on julkaissut arvostelijoiden ylistämän Phoenix-albumin. Kaiken kaikkiaan yhtyeen neljän originaalijäsenen levyjä on myyty yli 120 miljoonaa kappaletta.
Asia saapuu Suomeen osana laajaa maailmankiertuettaan. Suomi saa olla kunnian olla tämänkertaisen Euroopan-osuuden aloitusmaa!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä