Klassikkoelokuva Mad Max neljännen osan ilmestyminen varmistui. Kolmen ensimmäisen Mad Maxin pääosassa seikkaili viime aikoina skandaaliuutisissa kylpenyt Mel Gibson, mutta tällä kertaa tähti loistaa poissaolollaan. Fury Road -nimisen leffan, jonka ohjaa George Miller, pääosissa näyttelevät tällä kertaa Tom Hardy ja Charlize Theron.

Elokuvan kuvausten piti käynnistyä jo viime syksynä Australiassa, mutta surkeat sääolosuhteet pistivät tuotannon jäihin. Nyt Miller paljasti The Daily Telegraph -lehdelle, että leffan tuotanto käynnistyy loppuvuodesta, mutta itse kuvaukset alkavat ensi vuoden alkupuolella.

Ohjaajan mukaan elokuvaa varten tarvittavat kulkuvälineet ovat valmiina, rahoitus on hoidettu kuntoon ja näyttelijäkaarti kiinnitetty.

Fury Road saanee ensi-iltansa joko vuoden 2012 loppupuolella tai vuoden 2013 alkupuoliskolla.

LUE MYÖS: