Viihde
Anna_Abreu3_2011

Anna Abreu jää pitkälle tauolle

Suomen suosituimpiin naisartisteihin lukeutuva Anna Abreu on ilmoittanut jäävänsä pitkälle keikkatauolle. Abreu jää määrittelemättömän mittaiselle lomalle kevään keikkakiertueensa päätteeksi. Kiertueesta on jäljellä vielä 15 keikkaa, ja se päättyy Helsinkiin 27. huhtikuuta. Abreu kertoo …

lottosihteeri_annina_seppala1_5639_3

Loton täysosuma Kotkaan – voittajalle 3 miljoonaa

Lauantain lottoarvonta (kierros 12/2012) toi Suomeen uuden lottomiljonäärin, kun Kotkassa Karhulan R-kioskilla pelattuun riviin napsahti täysosuma. Voittaja tienaa rivillään tasan kolme miljoonaa euroa.
Alemmissa voittoluokissa juhlittiin myös meheviä voittoja. Illan arvonta toi tullessaan 16 kappaletta …

Rihanna Universalmusic TonyDuran

Rihanna hehkutti pahoinpitelijäänsä!

Viime aikojen suuri uutinen musiikkibisneksessä on ollut Rihannan yhteistyö hänet vuonna 2009 pahoinpidelleen Chris Brownin kanssa. Rihanna ja Chris seurustelivat ennen tapahtumaa, jonka ansiosta Brown tuomittiin viiden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Rihanna on kommentoinut yhteistyötä …

kim_kardashian

Oliko tämä hyvä asuvalinta, Kim?

Kim Kardashian nähtiin Perez Hiltonin syntymäpäiväjuhlissa puvussa, jonka ilmeisesti oli tarkoitus korostaa hänen muotojaan. Kim kuitenkin kuuluu niihin naisiin, joille lantiota ja perää on suotu synnyinlahjana, joten asuvalinta ei ollut kovin otollinen.
Vartalonmyötäinen mustavalkoinen …

koko-kansan-johanna-osa8

Johanna Tukiaiselle haetaan lähestymiskieltoa!

Eilen illalla nähty dokumentti on saanut Johanna ja Julia Tukiaisen raivon valtaan. Kaksikko on uhkaillut Metropolin kuvaajan henkeä ja perhettä niin rajusti, että tämä aikoo peloissaan hakea lähestymiskieltoa.
Kuvaaja on joutunut Tukiaisen vihan kohteeksi …

Uusiseelantilainen ministeri: suomalaiset ovat kouluttamattomia murhaajia!

Uusiseelantilaisen ministerin lausunnot suomalaisista ovat herättäneet hämmennystä. Konservatiivisen kansallispuolueen Gerry Brownlee on laukonut maan parlamentissa, että suomalaiset ovat kouluttamattomia ja työttömiä murhaajia, jotka eivät kunnioita naisia.
Brownleen kommentit ovat aiheutaneet lähes diplomaattisen selkkauksen. Brownlee antoi tylyn …

madonna3cmyk (Warner)

Madonna hyökkää Venäjän ortodoksista kirkkoa vastaan!

Homoikoninakin tunnettu Madonna on valjastanut Facebook-sivunsa vastustaakseen Pietarin kohuttua homolakia. Hyvin epämääräinen laki kieltää “homoseksuaalisen
propagandan” levittämisen alaikäisten keskuudessa. Samaan hengenvetoon kielletään myös pedofilian edistäminen.

Lain mukaan kyseisestä propagandasta voi rapsahtaa jopa 12 000 euron suuruinen …

nicole

Nicole Scherzinger Hamiltonille: haluan naimisiin!

Poptähti ja X-Factor -tuomari Nicole Schertzinger on sanonut haluavansa naimisiin poikaystävänsä Lewis Hamiltonin kanssa. Kaunotar paljasti myös, että potee vauvakuumetta.
Nicole ja Lewis erosivat viime vuonna ilmeisesti juuri siitä syystä, että Hamilton ei ollut …

katy perry Michael Elins_2-1

Katy Perryn kummallinen neuroosi!

Laulajatar Katy Perry myöntää, että hänellä on pakkomielle hampaidensa harjaamisesta. Hän pesee hampaansa vähintään kuusi kertaa päivässä.
Innostus hammashygienaa kohtaan syntyi, kun tähti katseli nuorena Britney Spearsin musiikkivideoita. Katy kertoo pohtineensa, miten Britneyn hampaat …

Rihanna Universalmusic TonyDuran

Lehti: Rihanna näytti valokuvaajille kansainvälisiä käsimerkkejä!

Tähtilaulaja Rihanna hermostui häntä jahdanneille paparazzeille eilen Santa Monicassa. Hän näytti keskisormea paikalla olleille valokuvaajille ravintola Giorgio Baldin edustalla.
Yleensä hyväntuulisena esiintyvältä Rihannalta ele oli odottamaton. Yhdysvalloissa keskisormen näyttäminen on harvinaisempaa ja tulkitaan haastavammaksi …

Whitney Houstonin perhe vetoaa: etsikää huumediileri joka aiheutti kuoleman!

Whitney Houstonin traagisen menehtymisen  syy selvisi kuluvalla viikolla. Houston oli oikeuslääkärin mukaan hukkunut kylpyammeeseen otettuaan kokaiinia. Ruumiista löytyi merkkejä aineen pitkäaikaisesta käytöstä.
Los Angelesilaisen Beverly Hilton -hotellin sviitistä, jossa tähti menehtyi, ei kuitenkaan löytynyt …

JENNIFER Lopez(SonyBMG)

Jennifer Lopezin halkio säväytti: katso kuvat!

Jennifer Lopezilla on vartalo, josta moni puolet häntä nuorempi voi olla kateellinen. Laulaja pitää myös huolen siitä, että jättää melko vähän arvailujen varaan. Joskus liiankin vähän?
J-Lo nähtiin tuoreimmassa American Idol -jaksossa pukeutuneena pinkkiin …

Prinsessa Victorian raskauskilot karisivat!

Prinsessa Victoria synnytti tyttärensä Estellen kuukausi sitten ja edusti jo eilen kuningashuonetta Prinssi Charlesin vierailessa Ruotsissa. Vickan näytti olevan suurinpiirtein entisissä mitoissaan ja säteili tuoreen äidin onnea.
Kuningashuone julkaisi hymyilevästä seurueesta kuvan facebook-sivuillaan.
Katso kuva …

Rihanna Universalmusic TonyDuran

Rihanna ja Ashton Kutcher: romanssi?

Laulutähti Rihanna ja näyttelijä Ashton Kutcher ovat tapailleet toisiaan jo viikkojen ajan, kertoo Daily Mail. Rihanna kuvattiin lähtemässä Ashtonin asunnolta aamuyöllä, mutta juorujen mukaan yhteistä irrottelua on kestänyt jo 8 viikkoa.
Kutcher iski silmänsä …

Jack Sparrown roolivaatteet sopisivat mainiosti myös rock-muusikon esiintymisasuksi.

Hollywoodin supertähti Marilyn Mansonin rumpaliksi

Johnny Depp on kiistatta yksi Hollywoodin nimekkäimmistä miesnäyttelijöistä, ja tunnettu mm. Pirates of Caribbean -leffojen Jack Sparrown roolista. Nyt mies näyttää kyntensä myös muusikkona soittamalla rumpuja ja kitaraa amerikkalaisen kauhurokkari Marilyn Mansonin tulevalla …

robin

“Frontside Ollie” IBBF:n päälavalle

Suomen mittakaavassa aivan käsittämättömän YouTube-suosion saavuttanut Robin on Imatra Big Band Festivaalin viimeisin kiinnitys ensi kesälle.
”Frontside Ollie” hitillään itsensä kertaheitolla koko Suomen nuorison tietoisuuteen laulanut 13-vuotias turkulainen on todellinen superlahjakkuus, jolle on helppo …

Huuda itsellesi ilta Miss Suomi -finalistien seurassa lätkäaitiossa

HuutoPanda-senttihuutokaupan kohteen tuotolla avustetaan viihdetaiteilija ja koomikko Simo Salmista.
Alkuvuonna 2012 startannut HuutoPanda-senttihuutokauppa aloittaa keskiviikkona 21. maaliskuuta kello 18 huutokaupan, jossa Suomen kauneimmat naiset yhdistyvät yhteen SM-liigan jännittävimmistä jäkiekkopeleistä.
Kohde on illanvietto Jokereiden keväisessä pudotuspelimatsissa …

Onko tässä Johanna Tukiaisen uusi mies? Katso kuva!

Johanna Tukiainen on Seiskan blogissaan kirjoittanut matkustaneensa Ranskaan, jossa häntä kohdellaan kuin prinsessaa. Johannan lento suuntautui ensin Pariisiin, josta matka jatkui etelämmäksi, salaiseen paikkaan. Nyt Johanna on liittänyt Facebook-sivuilleen kuvan, jossa tyytyväisen näköinen …

Suomen suurin konemusiikkitapahtuma Provinssirockissa

Lauantaipäivänä Provinssirockissa rikotaan ennätyksiä, kun 10 000 hengen YleX-teltta valjastetaan 12 tunnin ajaksi Suomen festivaalihistorian suurimman konemusiikkitapahtuman Renegade Electrostagen näyttämöksi.
Ensimmäistä kertaa Suomessa perinteisen festarin sisään toteutetaan oma, täysimittainen konemusastage. Dubstepin, electron ja drum …

Arto&Johanna

Arto Länsman on parisuhteessa – mutta ei Johanna Tukiaisen kanssa

Johanna Tukiaisen aviomiehenä tunnetuksi tullut Arto Länsman on kirjoittanut Facebook-sivujensa parisuhdetietoihin, että hän on parisuhteessa Tiia Moilanen -nimisen naishenkilön kanssa.
Arto ei ollut tyytyväinen Johannan Seiskan blogiinsa kirjoittamista kommenteista vierailuistaan Lappiin, ja ilmoittaa oman …

KlausK_reservation_nosto

Voita 2 hengen hotellipaketti

Kilpailu on päättynyt – voit nyt osallistua LED 3D-teräväpiirtotelevision arvontaan!

Olemme yllättyneet iloisesti lukijakyselymme vastausten tasosta. Tästä syystä päätimme arpoa hotellipalkinnot jo nyt ja annamme seuraavassa arvonnassa uuden huippupalkinnon, Samsungin 40″ LED 3D-TV:n!
2 hengen …

voice_of_finland

Michael Monroen suojatit ylivoimaisia The Voice of Finland -kilpailussa

The Voice of Finland lähestyy huikeaa huipennustaan, ja vedonlyöntiyhtiö Betsafe osallistuu ratkaiseviin hetkiin maistuvien erikoisvetojen muodossa. Panostajat pääsevät lyömään vetoa sekä kilpailun voittajasta että voittajan valmentajasta. Betsafen tämänhetkiset kertoimet puhuvat karua kieltä Michael …

Romaniassa maailmanennätys: Pisin morsiushuntu

Romanialainen 17-vuotias malli Ema Dumitrescu säteili morsiuspuvussaan eilen Bukarestin kaduilla, mutta säväytti myös 3 kilometriä pitkällä morsiuspuvun hunnullaan. Huntu merkittiin samalla viralliseen Guinnessin ennätystenkirjaan historian pisimpänä morsiuspuvun huntuna.
Hääyleisö näki hunnun kokomittaisena selkeiten Bukarestin …

senssikalenteri

Tamperelaisbaarin henkilökunta teki oman tyttökalenterin – katso kuvat!

Tamperelaisen Senssi-ravintolan henkilökunta päätti hetken mielijohteesta tehdä normaaleista työympyröistä poikkeavan projektin, jonka tuloksena syntyi näyttävä kalenteri.
- Idea lähti työvuoron jälkeen, kun selailtiin keltaisen lehdistön nettisivuja ja siellä oli juttu erään tanssiryhmän kalenterista. Vähän …

Jo toinen jackpot samalle pelaajalle!

RAY:n nettikasinon Kulta-Jaska kallisti antamiensa jackpottien vaakakuppia entisestään naisten eduksi, kun pohjoispohjanmaalainen nainen kuittasi siitä Minna Canthin päivänä 19.3. lähes 49 000 euroa. Tänä vuonna kuudesta Kulta-Jaskasta saadusta Megapotista neljä on mennyt naispelaajille.
Tasa-arvon …

Kaupunkilehti Metropoli.net © 2012 Kaikki oikeudet pidätetään