Robert Heleniuksesta Klitshkon ykköshaastaja

Porvoolainen Robert Helenius tekee Suomalaista nyrkkeilyhistoriaa. WBO liitto on nostanut suomalaisen ykköshaastajaksi hallitsevalle maailmanmestarille, Vladimir Klitshckolle. Mikäli ottelu toteutuu, järjestettäneen se Suomessa.
Heleniuksen valmennussuunnitelmissa edessä on kuitenkin ensin Euroopan nyrkkeilyliiton, EBU:n mestaruus, titteliottelussa Ukrainan Alexander Dimitrenkoa tai Englannin Michael Sprottia vastaan. Uusi EU-tittelin haltija kun selviää 24.9. lauantaina miesten välisessä välienselvittelyssä. Tällä aikataululla Heleniuksen EU-titteliottelu olisi aikaisintaan joulukuussa tai alkuvuodesta 2012. Mahdollisuus nähdä Klitshcko Helsingissä on siis toukokuussa 2012. Nyt nyrkkeilyfaneilla onkin kiire hankkimaan MTV3 MAX:ia, sillä kaikki nyrkkeilyillat varmasti televisioidaan. Suomalaisen ammattinyrkkeilyn nousukiito jatkuu ja odotamme mielenkiinnolla tulevan vuoden otteluiltoja.
Helenius lähtee mestaruusjahtiin hienoisena altavastaajana, sillä 35-vuotias ukrainalainen Klitschko on urallaan otellut 59 kertaa ammattilaisena. Tuona aikana voittoja on tullut 56 kertaa ja tyrmäykseen on päättynyt 49. Lempinimellä Teräsvasara tunnettu Vladimir onkin viimeaikoina pieksenyt vastustajansa, veljeään Vitalia lukuun ottamatta kehästä. 27-vuotiaalla Heleniuksella otteluja on huomattavasti vähemmän.
Ukrainalaisveljesten keskinäistä ottelua tuskin tullaan näkemään, sillä miesten huhutaan luvanneen äidilleen, etteivät ottele keskenään mestaruudesta. Kävi miten kävi, Suomalaisnyrkkeilijällä on nyt mahdollisuus nousta maailman huipulle.Ensin kuitenkin nähtäneen tuo EU-ottelu. Sanansa sanottavana saattaa olla myös muutamalla muulla raskaansarjan nyrkkeilijällä. Matkaa on vielä, mutta nyt olisi aika jatkaa siitä mihin Amin Asikainen päätti uransa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Kasinorakastajan blogi: Mitäpä jos valtio myisi Veikkauksen?
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti