Sunnuntain Oscar-gaala: Kuninkaan Puhe noussut vedonlyöjien suosikiksi

Vedonlyöjät ovat vakuuttuneita, että Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe kahmaisee tänä vuonna parhaan elokuvan Oscarin. www.easyodds.com listaa reaaliaikaisesti useiden vedonlyöntisivustojen antamia kertoimia. 19 sivustoa kattavassa otoksessa Kuninkaan puheen voittokerroin jää kaikissa reilusti alle yhden.
Veikkaajien toinen voittajasuosikki on David Fincherin The Social Network, jonka kertoimet vaihtelevat kahden ja neljän välillä. Muiden ehdokaselokuvien voittoon uskoo vain harva, sillä kolmanneksi suosituin Coenin veljesten Kova kuin kivi toisi pienimmilläänkin alkuperäissumman takaisin 20-kertaisena.
Kuninkaan puheen mahdollisuuksia parantaa se, että elokuva ehti jo kahmia tärkeimmät pystit Hollywood-näyttelijöiden Screen Actors Guild -gaalassa. Parhaan draamaelokuvan Golden Globe meni sen sijaan kuukausi sitten The Social Networkille. Golden Globe -palkinnot ovat perinteisesti ennakoineet hyvin Oscar-voittajia, mutta viimeisen kuuden vuoden aikana ainoastaan Slummien miljonääri on valittu parhaaksi sekä Oscar- että Golden Globe -gaaloissa.
Oscar-palkinnot jaetaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon