Tamperelaisbaarin henkilökunta teki oman tyttökalenterin – katso kuvat!
Tamperelaisen Senssi-ravintolan henkilökunta päätti hetken mielijohteesta tehdä normaaleista työympyröistä poikkeavan projektin, jonka tuloksena syntyi näyttävä kalenteri.
– Idea lähti työvuoron jälkeen, kun selailtiin keltaisen lehdistön nettisivuja ja siellä oli juttu erään tanssiryhmän kalenterista. Vähän huumoriasenteella siinä tuli tokaistua että pitäisikö tehdä meidän tytöistä kalenteri, mutta jotenkin se kuulosti ääneen paljon paremmalta idealta kuin aluksi ajattelin, valottaa Senssin asiakkuupäällikkö Miko Helander idean syntyä.
– Työporukka syttyi heti ideaan ja seuraavana päivänä sainkin jo Passoan sponsoriksi. Kotistudio meiningillä tehtiin kotonani 11 kuvaa ja pari itse ravintolassa. Vähän aluksi nauratti, että mitähän naapurit aattelee kun makuuhuoneen ikkunassa räpsyy joka ilta salamavalot, Helander nauraa.
Kalenteri on kokonaisuudessaan ravintolan henkilökunnan omaa käsialaa.
– Mona-Maria Kankainen oli minulla assistenttina kuvauksissa ja kaikissa järjestelyissä. Ideoita kuviin tuli paljon myös malleilta itseltänsä. Projekti oli melko haastava. Oli paljon asioita mitä piti vielä itse opetella, mutta kaikenkaikkiaan urakka oli tosi hauska, Helander kertoo.
Asiakkaille mallia
– Kesällä Senssille rakennetaan kesäklubi, missä ideana on saada ihmiset bikineissä bileisiin. Tällä projektilla oli tarkoitus näyttää asiakkaille, että jos meidän henkilökunta on töissä bikineissä, niin miksei voisi asiakkaatkin pukeutua samaan malliin, Helander vihjaa.
– Ravintola-alalla hyvän henkilökunnan sitouttaminen työhön jossa töitä on vain viikonloppuöisin voi olla todella haastavaa. Siksi on tärkeää että saadaan tuotua työporukalle hyvä yhteishenki erilaisilla tapahtumilla ja projekteilla. Markkinointitempaukset voivat olla yksi tapa. Olemme aiemmin tehneet Fat Ladyn kamppanjan, jossa kuvattin mugshotteja henkilökunnasta Wanted-postereihin ja muita erilaisia mainoksia. Nyt haluttiin tehdä jotain erilaista näkyvyyttä jota tavallaan voisi kutsua myös viraalikampanjaksi, Helander summaa.
Kalentereita voi ostaa ainakin Tampereen ravintola Senssistä, Tamkon toimistolta ja Minibaarista.

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Helena Koivu valitti hovioikeuteen – Taistelu Kakskerran huvilasta jatkuu