Terveisiä Helsingin Muotimessuilta
Helsingin Muotimessut järjestettiin 19.–20.8.2007 Helsingin Messukeskuksessa, jonne alan ammattilaiset kokoontuivat jälleen tutustumaan kevään ja kesän 2008 trendeihin sekä uusin mallistoihin. Samaan aikaan vain kerrosta alempana järjestettiin myös Kenkä- ja laukkumessut. Tapahtumaan osallistui noin 150 yritystä 15 eri maasta.
Ekomuotia
Messuilla erityishuomiota sai ekologisuuden ja eettisyyden asema muodin nousevana trendinä: tapahtuman puitteissa järjestettiin muun muassa eettisen muodin paneelikeskustelu, jossa käsiteltiin eettistä muotia, siihen liittyviä mielikuvia, haasteita sekä tulevaisuutta. Lisäksi messuilla esiteltiin namibialaisten, suomalaisten sekä brasilialaisten muotoilijoiden ja käsityöläisten tuottama Design Your Action -näyttely sosiaalisesta muotoilusta.
Vaatteita, joilla on tavoite ja tarina
Suomalainen, kestävän kehityksen periaatteisin sitoutunut designyritys Globe Hope oli yksi Muotimessujen näytteilleasettajista. Amnestyn ja Vihreän liiton kanssa yhteistyötä tehnyt yritys valmistaa yksilöllisiä vaatteita jo jalostettuja materiaaleja hyödyntämällä. Globe Hopen valikoimasta löydät muun muassa vanhoista sairaalatekstiileistä, armeijan varusteista, työasuista, teollisuuden ylijäämistä ja kuluttajien kierrättämistä tekstiileistä valmistettuja vaatteita.
Globe Hope haluaa muistuttaa syksyn / talven 2007–2008 kokoelmallaan pienten valintojen merkityksestä tulevaisuuden kannalta. Jää, pakkanen sekä napajäätiköiden elämä ovat inspiroineet kokoelman luojia, ja materiaaleina esitellään armeijan makuupussit, iloiset vintage-kodintekstiilit sekä miesten pukujen liituraitakankaat. Printeillä halutaan tuoda mieleen jäätiköiden elämää jääkarhujen ja lumihiutaleiden mukana. Autetaanpa Globe Hopea ja pidetään pallostamme huolta, jotta saisimme ihastella arktista maisemaa muutenkin kuin printeissä.
Surffiteeman siivittämänä talvea kohti
Kun Globe Hope siirtyy talven lähestyessä arktisiin tunnelmiin, näytteilleasettaja Rip Curlilla on aina kesä. Lifestyleyritys valmistaa muun muassa surffihenkisiä vaatteita, kenkiä ja asusteita uusia aaltoja jatkuvasti etsiville kuluttajille.
Jos et ole lähiaikoina suuntaamassa lämpimämmille aalloille, tyylikkäästä kellosta on mukava laskea minuutteja tulevan kevään koittoon. Valikoima ei rajoitu vain perinteisiin surffikelloihin; Rip Curlilta voi bongata korumaisen kellon myös ilta-aktiviteetteihin.
Muuten, Rip Curl ei ole poikkeus Muotimessuillakin esillä olleessa ekologisuus- ja eettisyysbuumissa. Australian Bells Beachin aalloista syntynyt yritys nimittäin pyörittää omaa Rip Curl Planet -ohjelmaa, jonka tavoitteena on tukea ihmisiä, jotka järjestöjen kautta toimivat kestävän kehityksen edistämiseksi.
Kurkkaus kevään ja kesän 2008 muotiin
Hyvästi retro, hyvästi nostalgia, sillä kesän 2008 muoti hylkää vanhan. Muotikoordinaattori Johanna Salovaaran mukaan tulevan kesän tyyleissä on selkeää, yksinkertaista ja uudenlaista ajattelua. Kesän vaatteet ovat suuria, väljiä ja pallomaisia; volyymi on nyt pop. Volyymiteemasta esimakua antaa tulevan syksyn ja talven kerrospukeutuminen, joka toimii myös kesällä 2008. Nyt jo ajankohtainen trendi ekologisuus näkyy kesällä orgaanisissa ja ekologisesti tuotetuissa materiaaleissa, kierrätyksessä sekä ympäristöystävällisyydessä. Tulevan kesän teemoihin kuuluu myös metallisuus, jonka vaikutus ulottuu aina arkivaatteisiin asti. Sporttisuus nousevana trendinä esittäytyy ilmeeltään tyylikkäänä.
Salovaaran mukaan tulevan kesän keskeisiä vaatekappaleita ovat mekko, tunika sekä shortsit. Jo talven muodissa näkyvät isot hihat sekä huput piristävät myös kesämuotia. Kesän 2008 muoti liikkuu harmahtavien neutraalien sekä pestyjen ja pehmeiden värien alueella; myös musta ja valkoinen toimivat yhdessä. Materiaaleista ja kuoseista aikaansa seuraava voi valita vaatekaappiinsa vaikkapa puuvillaa, silkkiä, voimakkaita kuvioita sekä suloisia kukkakuoseja.
Teksti: Hanna Aspelin
Kuvat: Scanfotos/Leena Aro; Globe Hope; Suomen Messut/Helsingin Muotimessut 2007; Rip Curl
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”