Metropoli.netin säälimätön ja anteeksipyytämätön horoskooppi, Metroskooppi, kertoo tulevan. Ota vinkeistä vaarin, mutta muista pitää nuttura riittävän löysällä.

Oinas 21.3.–19.4.

Näyttäisi siltä, että pahimmat vastoinkäymiset ovat viimeinkin historiaa. Mutta kun on Oinaan elämästä kyse, ei silti voida puhua mistään Hannu Hanhen onnesta. Enemmänkin päinvastoin. Kysymys olikin PAHIMMISTA vastoinkäymisistä, ne pienemmät odottavat aivan kulman takana.

Härkä 20.4.–20.5.

Nyt kannattaisi mietiskellä tarkkaan, millä tavalla etenet eräässä tärkeässä tapahtumassa. Lopputuloksella on erittäin suuri merkitys lähitulevaisuuteesi. Voin jo kuvitella, kuinka Härän muutamat aivonystyrät sauhuavat. Luultavasti et edes tule tajuamaan, mistä on kyse.

Kaksoset 21.5.–20.6.

Otapa nyt ihan rauhallisesti, äläkä stressaa jokaisesta pienestäkin asiasta. Elämä kyllä lutviutuu omalla painollaan, vaikka et olisikaan aina päällepäsmäröimässä. Sääliksi käy ihminen, joka vielä joutuu tossusi alle. Ikään kuin joku sinut huolisi…

Rapu 21.6.–22.7.

Yllättävää kyllä, mielipiteelläsi on jälleen merkitystä. Mietipä siis tarkkaan, mitä vastaat, kun se suuri kysymys sattuu kohdalle. Nyt ei kuitenkaan ole kyse mistään kosinnasta. Ehei, sitä kysymystä et tule luultavasti koskaan kuulemaan.

Leijona 23.7.–22.8.

Olet kuin elävä kuollut. Haahuilet väsyneenä paikasta toiseen, etkä saa oikein otetta normaaleista askareistakaan. Auringonvalollakaan ei ole näköjään mitään vaikutusta habitukseesi. Toisaalta, olet kyllä aina ollut hieman zombiemainen…

Neitsyt 23.8.–22.9.

Sinua vastaan hyökätään joka tuutista. Koeta olla välittämättä puukoista, jotka sinkoilevat tiuhaan tahtiin. Et ole koskaan välittänyt haukuista ja ikävästä kritiikistä, joten jatka samaan tyyliin. Se on kyllä lähinnä johtunut siitä, että olet jokseenkin vajaa yläpäästä.

Vaaka 23.9.–23.10.

Tässä meillä on oikea tehopakkaus. Mistä tuo kaikki virta kumpuaa? Miten vuorokauden tunnit riittävät sinulle? Järjestelmällisyys on ihan hyvä asia, mutta rajansa kaikella. Rennosti ottaminen on taidoista jaloin, mutta sitä sinä et ole vielä hokannut. Yllätys.

Skorpioni 24.10.–22.11.

Skorpionilla hormonit hyrräävät! No ymmärtäähän sen, viriilejä ovat pirulaiset. Eräs säätö alkaa kyllä pikkuhiljaa lipsua suhteen puolelle, pidä siis varasi. Kylläpä olisikin säälittävää nähdä sinut suhteessa, voisit jopa sulautua saumattomasti yhteiskunnan normeihin.

Jousimies 23.11.–21.12.

Rakkaus on ihanaa, ja haluaisit julistaa sen koko maailmalle. Olet suorastaan onnesi kukkuloilla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ihmiset eivät ole yksiavioisia. Jos ymmärrät, mitä tarkoitan? Niin tulee päättymään sekin satu kyyneliin. Paska säkä!

Kauris 22.12.–19.1.

Elämä on epäoikeudenmukaista. Tulet sen huomaamaan piakkoin, kun joudut valitsemaan puolesi. Olet erittäin vaativan tehtävän edessä, enkä usko, että psyykeesi kestää sen. Vastoinkäymiset ovat elämää, varsinkin sinun elämääsi. Sinun pitää vain hyväksyä se.

Vesimies 20.1.–19.2.

Työelämässä olisi luvassa jotakin mieluisaa, mutta mitä se on, pysyy salaisuutena vielä jonkin aikaa. Pysy siis nahoissasi. En lupaile ylennystä, mutta jotain pientä extraa kuitenkin. Luulit jo saavasi palkankorotuksen, sinä senkin rahanahne inhotus!

Kalat 20.2.–20.3.

Kalalle on luvassa mielenkiintoinen kesäkuu. Sana ”mielenkiintoinen” voi kuitenkin tarkoittaa niin monenlaisia asioita, aina positiivisesta todelliseen alamäkeen asti. On itsestäsi kiinni, miten hommat hoituvat. Eli tiedämme jo nyt, että persiilleen menee ja vahvasti.