Monet vanhemmat ihmettelevät lastensa koulunkäynnin haastavuutta. Lapsilla ja nuorilla riittää vaikeita tehtäviä sekä kokeita riittää. Samaan aikaan yhä useampi koululainen kärsii uupumuksesta. Aiheuttavatko koventuneet vaatimukset uupumusta? Kenties omalta osaltaan, mutta uupumuksen varsinainen pääsyyllinen on nyt löydetty.
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan liiallinen internetin käyttö aiheuttaa koulu-uupumusta. Koulu-uupumus voi johtaa puolestaan liialliseen internetin käyttöön eli digiaddiktioon.
Suomen Akatemian rahoittamassa Mind the Gap -pitkittäistutkimuksessa digiaddiktion ja koulu-uupumuksen välinen yhteys on todettu sekä peruskoulussa että lukiossa. Suomalaistutkimus on julkaistu kansainvälisessä Journal of Youth and Adolescence -tutkimusjulkaisussa toukokuussa 2016.

Nuoren liiallinen internetin käyttö voi johtaa tutkimuksen mukaan koulu-uupumuksen kautta edelleen masennukseen. Nuori voi altistua digiaddiktiolle erityisesti, jos hän menettää kiinnostuksen koulunkäyntiin ja kokee sitä kohtaan kyynisyyttä.
Opiskeluinnon säilyttäminen on elintärkeää
Tutkimuksen mukaan digiaddiktion ja koulu-uupumuksen väliseen ongelmaan on ratkaisevinta puuttua yläkouluiässä. Tehokkain tapa ylläpitää nuorten mielenterveyttä ja ehkäistä nuorten liiallista internetin käyttöä on oppilaiden sitouttaminen koulunkäyntiin, opiskeluinnon rakentaminen sekä koulu-uupumuksen ehkäiseminen.
Masennusoireet ja myöhäisnuoruuden koulu-uupumus ovat tutkimuksen mukaan yleisempiä tytöille kuin pojille. Pojat kärsivät tyttöjä enemmän liiallisesta internetin käytöstä.
Tutkimus toteutettiin sekä 12-14-vuotiaille että 16-18-vuotiaille helsinkiläisnuorille. Varhaisnuorten ryhmä koostui vuonna 2000 syntyneistä alakoulun kuudesluokkalaisista. Myöhäisnuorten ryhmä koostui vuonna 1997 syntyneistä lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoista. Yhteensä tutkimukseen osallistui yli 3 000 helsinkiläisnuorta 33 alakoulusta ja 18 lukiosta.
Suomen Akatemian rahoittama tutkimus on ensimmäinen pitkittäistutkimus, jossa tarkastellaan liiallisen internetin käytön, koulutyöhön sitoutumisen, koulu-uupumuksen ja masennuksen välisiä vastavuoroisia yhteyksiä nuorilla. Tämän päivän nuoriso on niin sanotusti diginatiivi, eli ensimmäinen mobiililaitteiden ja sosiaalisen median parissa kasvanut ikäluokka.
Digiloikalla, eli siirtymällä digitalisaatioon, on kahdet kasvot. Toisaalta internet tarjoaa aiemman tutkimuksen mukaan tärkeitä ja mielihyvää tuottavia sosiaalisia kokemuksia, jotka ovat hyödyllisiä myöhemmissä opinnoissa sekä työelämässä. Digitaalisen teknologian pedagoginen käyttö myös sitouttaa ja motivoi monia nuoria tieteeseen sekä tekniikan käyttöön. Toisaalta digiaddiktio voi uuvuttaa nuoren ja johtaa jopa masennukseen.
Kuva: Unsplash