Pimeyden prinssi Ozzy Osbourne, riffien kuningas Tony Iommi, taikasormi Geezer Butler sekä alkuperäisjäsen Bill Wardin tilalla rumpuja ruhjonut Tommy Clufetos hyvästelivät Suomen faninsa vihoviimeistä kertaa, kun raskaan rockin kantaisä Black Sabbath esiintyi Helsingin Kaisaniemenpuistossa osana The End -jäähyväiskiertuettaan.
Heavy metallin synkkyyden ensi kertaa maailmalle vuonna 1970 esitelleen Black Sabbathin konsertti oli nimetty Monsters of Rock -tapahtumaksi, jossa legendan lämppäreinä toimivat kotimainen Amorphis, amerikkalainen Rival Sons ja ruotsalainen Opeth. Rival Sons oli Ozzyn henkilökohtainen valinta Black Sabbathin maailmanlaajuiselle The End -kiertueelle, eikä syyttä. Tiukasti jammaavan yhtyeen tarttuviin riffeihin sekä karismaattisen Jay Buchananin hypnoottiseen ääneen perustuva tykitys oli kuin raikas tuulahdus suoraan nostalgiselta 1970-luvulta.
Kun oli pääesiintyjän aika, illan sateet olivat hälvenneet, vaikka ensimmäiseen kappaleeseen sade olisi sopinut varsin mainiosti. Hevin synkkä pioneeri nimittäin aloitti keikan nimikkokappaleellaan ”Black Sabbath”, joka julkaisunsa aikaan muutti musiikkimaailman pysyvästi. Synkkä kappale alkaa sateen ropinalla ja kolkolla kirkonkellolla, jonka jälkeen kuullaan piinaava, keskiajalla kiellettyyn paholaismaiseen tritonus-sointuun perustuva raskaista raskain riffi.
Heti ensi soinnuista lähtien oli selvää, että bändi on edelleen huimassa vedossa. Veijarimaisesti esiintynyt Ozzy oli mainiolla tuulella. Pimeyden prinssi villitsi yleisöä, heitti vitsejä ja sai jatkuvasti koko loppuunmyydyn 20 000 hengen yleisön huutamaan tahdissa ja taputtamaan käsiään raivokkaasti.

Esityksestä huokui, että hevin legendaarisimmat konkarit viihtyivät kaikkien näiden vuosien ja keskinäisten ongelmien jälkeen hienosti keskenään ja tuhansia kertoja soitetut kappaleet soljuivat kuin itsestään. Vaikka biisilistalta ei yllätyksiä löytynyt, on vain sopivaa, että arvostetun bändin uran päättävä viimeinen kiertue keskittyy uran alkuun ja vanhoihin hyviin synkkiin aikoihin.
Nimikkobiisin jälkeen Kaisaniemeä tärisytti Paranoid-levyltä tuttu ”Fairies Wear Boots”. Yhtyeen eniten myydyltä levyltä esitettiinkin illan aikana lähes kaikki kappaleet. Edellä mainitun lisäksi levyltä kuultiin ”War Pigs”, ”Iron Man”, ”Hand of Doom”, Rat Salad”, sekä tietenkin encorena itse ”Paranoid”.
Kappalelista oli edellä mainittujen klassikkohittien lisäksi muutenkin vakuuttava. Master of Reality -levyltä saatiin nauttia kappaleet ”After Forever”, ”Into the Void” ja ”Children of the Grave”, Vol 4:ltä ”Snowblind”, Black Sabbath -levyltä nimikkokappaleen lisäksi ”N.I.B” ja ”Behind the Wall of Sleep” ja Technical Ecstasyltä ”Dirty Women”.
Sen lisäksi, että Black Sabbath on edelleen tiukassa vedossa ja Ozzyn laulu raikaa korkealta ja raikkaasti, yhtyeen lavashow on saanut näyttävät ja nykyaikaiset puitteet. Valtavaa lavan taustalla olevaa videonäyttöä hyödynnetään bändin teemaan sopivalla tavalla. Paholaiset, ydinsodat, liekit ja pääkallorivistöt tukevat esitystä tyylikkäästi, ja vilahtaapa taustanauhalla myös alkuperäinen rumpalikin. Bändin lavashow on viimeisellä kiertueellaan näyttävämpi kuin koskaan ja fanien mieliin nousee raskas kysymys – miksi tämän täytyy loppua?
black-sabbath-kaisaniemi-helsinki2
Kuten sanotaan, kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin loppuu myös maailman vaikutusvaltaisimman hevibändin upea ura. Viimeinen ”The End” koittaa 2017 helmikuussa, kun Black Sabbath päättää lähes viisi vuosikymmentä kestäneen tarinansa synnnyinkaupunkiinsa Birminghamiin. Ozzy on haastattelussa myöntänyt, että jäähyväiskiertue ei ole vielä tuntunut ylivoimaisen vaikealta, mutta hän arvelee tammi-helmikuun tulevan olemaan hyvin vaikeaa sekä tunteellista aikaa itselleen ja koko bändille. Black Sabbathin konsertoinnit ovat ohi helmikuussa, mutta Ozzy aikoo kuitenkin jatkaa soolouraansa sen jälkeenkin.
Black Sabbath on inspiroinut kymmeniä miljoonia faneja ympäri maailman ja on ollut erittäin tärkeä vaikuttaja sekä esikuva artisteille, jotka vaikuttavat raskaan rokin huippubändeissä, kuten Metallica, Iron maiden, Judas Priest, Guns ‘n’ Roses, Van Halen, Soundgarden, Alice In Chains, Nirvana, Avenged Sevenfold, Nightwish, H.I.M., Opeth, Pantera, jne.