– The Offspring soittaa Smash-läpimurtoalbuminsa kokonaisuudessaan
– Kotimaista kattausta vahvistavat Happoradio ja JVG

Maailman suosituin elektronisen musiikin artisti David Guetta päättää Ruisrockin avajaispäivän ennennäkemättömiin bileisiin Turun Ruissalossa perjantaina 4. heinäkuuta. Jo 1990-luvun puolivälissä DJ-toiminnan aloittanut ranskalaisartisti teki maailmanlaajuisen läpimurtonsa vuoden 2009 albumillaan One Love, joka myi yli kolme miljoonaa kappaletta ja keräsi Briteissä kolme listaykkössinkkua. Tämän jälkeen Guettan lähes jokainen single on noussut listojen kärkeen ympäri maailmaa. Kaikkiaan yli 20 miljoonaa albumia ja sinkkua maailmanlaajuisesti myynyt aristi tunnetaan myös lukuisista yhteistöistään maailman suosituimpien artistien ja tuottajien kanssa. Guetta on ilmiö vailla genrerajoja, artistilla on yli 50 miljoonaa tykkääjää Facebookissa ja hän on Spotifyn seuratuin artisti.
Lukuisia musiikkialan palkintoja pokannut ja maailman parhaaksi DJ-artistiksi äänestetty Guetta julkaisi alkuvuodesta uuden klubisinglen Shot Me Down feat. Skylar Grey, joka nousi listojen kärkisijoille, muun muassa Finnish Dance Chartin ykköseksi. Tämän viikon maanantaina single sai jatkoa uudesta Bad-klubibiisistä, jonka Guetta on tehtaillut yhdessä Showtekin kanssa. Uutta albumia artistion lupaillut vielä tämän vuoden aikana.
Niin ikään Ruisrockin avajaispäivänä esiintyvä kalifornialainen punk rock -yhtye The Offspring on tällä viikolla juhlinut Smash-läpimurtoalbuminsa 20-vuotista historiaa. Ruisrockissa tullaan nauttimaan vahvasti menestysalbumin punk-hymneistä, sillä bändi on ilmoittanut esittävänsä Smash-albumin festivaalilla kokonaisuudessaan. Muun muassa kappaleistaan Come Out and Play sekä Self Esteem tunnettu albumi on myynyt maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa kappaletta ja tehnyt myös historiaa maailman eniten myyneenä indie-julkaisuna.
4.-6.7. juhlittavan Ruisrockin lauantain kotimaista kattausta täydentävät uusien albumiensa myötä ajankohtaiset, lukuisista hiteistään tunnetut Happoradio ja JVG. Suomenkielisen pop- ja rockmusiikin raskaaseen sarjaan lukeutuva Happoradio saapuu Ruissaloon helmikuussa ilmestyneen kuudennen albumin kanssa, yli kolmen vuoden tauon jälkeen Elefantti myi kultaa alle viikossa. Suomen suosituin rap-kaksikko JVG puolestaan julkaisi helmikuussa odotetun Voitolla yöhön -albuminsa, joka hallitsi virallisen albumilistan ykkössijaa kaksi viikkoa. Voitolla yöhön -albumi on pysytellyt Spotifyn kuunnelluimpana ilmestymisestään saakka, levyllä vierailevat ensi kesän Ruisrockissakin esiintyvät Anna Abreu, Sanni, Karri Koira ja Gasellit.
Ruisrockin VIP-liput ovat tällä viikolla tulleet myyntiin ja uutena lipputyyppinä myös Ruisrock+, joka tarjoaa hieman lisää luksusta mahtavaan festarikokemukseen. Lippuja on myynnissä rajoitettu erä Tiketissä. VIP-lippujen myötä Ruisrockin kaikki lipputyypit ovat nyt myynnissä. Kolmen päivän lippu maksaa 125 euroa, kahden päivän lippu 110 euroa ja yhden päivän lippu 75 euroa sekä toimituskulut Tiketistä tai Lippupisteestä. Lipunostajilla on myös mahdollisuus olla suojelemassa suomalaista saaristomerta. Saaristomeri-tukilipun hintaan lisätään 3 euroa, joka ohjataan lyhentämättömänä Saaristomeren Suojelurahaston työhön (Rahankeräyslupa nro 2020/2012/3159).
Varmistunut päiväkohtainen ohjelma:

Perjantai: David Guetta (FRA), The Offspring (USA), Bastille (UK), Caribou (CAN), Example (UK), Mando Diao (SWE), Cheek, Children of Bodom, Sanni, Erin, Olavi Uusivirta, Pariisin Kevät, Stone, Tuomo
Lauantai: Lily Allen (UK), Veronica Maggio (SWE), Jenni Vartiainen, J. Karjalainen, Popeda, Michael Monroe, Haloo Helsinki!, Anna Abreu, JVG, Happoradio, Lost Society, Risto, Ruudolf & Karri Koira, & Musta Barbaari & Aksim, Samuli Putro, Stam1na, Stig & Kullankaivajat
Sunnuntai: Phoenix (FR), Wiz Khalifa (USA), Suede (UK), Tame Impala (AUS), You Me At Six (UK), First Aid Kit (SWE), Icona Pop (SWE), The 1975 (UK), Vesa-Matti Loiri, Kolmas Nainen, Robin, Jonna Tervomaa, Jukka Poika, Scandinavian Music Group, Gasellit
Järjestäjän mukaan lähiaikoina on luvassa lisää julkistusuutisia.