Spektin ”Se Ei Mee Niin” -videossa seikkaillaan kirkollisissa tunnelmissa
Tänään 22. toukokuuta julkaistu musiikkivideo ”Se Ei Mee Niin feat. Emmi” on kolmas singlelohkaisu Spektin joulukuussa 2014 julkaistulta Macho Fantastico -albumilta. Nyt julkaistu biisi herättää varmasti voimakkaita tunteita niin uskontokriittisen sanomansa kuin videonsakin puolesta. Musiikkivideolla nähdään totuttuun tapaan suomalaisia näyttelijöitä, urheilijoita sekä muita julkisuudesta tuttuja kasvoja. Amin Asikainen, Mika Salo ja Hans Välimäki ovat keskittyneet videolla nähtävässä tele-evenkelistalähetyksessä varainkeruuseen, kun taas Mikko Kouki häärii ohjelman lipevänä tuottajana.
Spekti kertoo videon täydentävän albumin aiempien videoiden aloittaman trilogian. Sen ensimmäisessä osassa kurkistettiin näennäisen menestyvän Macho Fantastico tv-sarjan kuvauksiin. ”Scatman” -videolla taas kerrottiin kyseisen sarjan tähtinäyttelijän siviilielämän syöksykierteestä. Nyt entinen näyttelijäsuuruus on pieleen menneen uransa jälkeen tullut uskoon. Tai ainakin esittää tulleensa.
– Videotrilogian päätösjakso on mielestäni jopa sarjan paras teos. Tarkoituksenani on ollut myös hieman keventää kantaaottavan kappaleen tunnelmaa hauskalla videolla, Spekti kommentoi.
Albumin debyyttisingle ”Macho Fantastico” on ollut Spotifyin soitetuin sekä Suomen virallisen singlelistan ykkönen viikkojen ajan. Se on myös kautta aikain streamatuin Rähinä Recordsin julkaisema kappale platinaan oikeuttavilla yli 4 miljoonalla kuuntelukerralla. Artisti on palkittu platinalevyin myös kappaleista ”Juomalaulu” ja ”Loppuviikko.”
Macho Fantastico -albumi julkaistiin 5. joulukuuta ja se nousi välittömästi Spotify -listan kärkeen. Albumi oli Suomen Virallisella albumilistalla huikeat 20 viikkoa. Spektin fanit ovat ottaneet artistin uuden albumin loistavasti vastaan ja janoavat uusia eeppisiä videoita.
Spektin tähdittämät musiikkivideot ovat keränneet yhteensä yli 25 miljoonaa katselukertaa YouTubessa.