Iisa on julkaissut toisen sooloalbuminsa Kukaan ei oo kenenkään. Albumi on hänen ensimmäinen itsensä kokonaan säveltämä ja sanoittama pitkäsoitto.
– Viime vuoden alussa julkaistu ensimmäinen soololevyni sai ilahduttavan positiivisen vastaanoton, ja se vahvisti tunnetta siitä että omalle musiikilleni löytyy kuulijoita. Soolodebyyttiä tehtiin ripotellen pidemmän ajanjakson aikana, jonka vuoksi mulla oli kova tekemisen nälkä jo heti sen ilmestyttyä, kertoo Iisa.
Tulevalta albumilta on julkaistu kaksi singleä. ”Polulta harhaan” julkaistiin huhtikuussa ja positiivista suitsutusta osakseen saanut ”Kukaan ei oo kenenkään” (video yläpuolella) elokuussa.
Iisalla oli alusta asti kirkas kuva siitä, miltä levyn pitäisi kuulostaa.
– Minulle oli alusta asti oli selvää, että haluan toisella sooloalbumillani taltioida tietyn, rajatun ajanjakson elämästäni, ja että se saa kuulua niin teksteissä kuin sävellyksissä. Tuottaja Mikko Pykäri osoitti jälleen kerran rajattoman luovuutensa ja pitkäpinnaisuutensa löytämällä juuri oikeat saundit, sovitusideat ja tuotantoratkaisut viestin välittymiseksi sillä tavalla kuin toivoin. Omasta visiosta kiinnipitäminen ei ole aina helppoa, eikä sen tarvitsekaan olla. Kukaan ei oo kenenkään -levyä tehtäessä on myös purtu hammasta ja hakattu päätä seinään, monetkin kerrat. Mutta hienoimpien juttujen maailmaan saattamiseksi kai kuuluukin tuskailla. Olen tosi ylpeä ja iloinen tästä levystä ja siitä, että saan luovuttaa sen nyt kuulijoille.
Alun perin Regina-yhtyeestä tunnetuksi tulleen Iisan sooloura käynnistyi kesällä 2013 singleillä ”Perjantai, ”S€ pyörittää” ja ”Puutarhajuhla.” Omaa nimeä kantava debyyttialbumi ilmestyi tammikuussa 2014. Ahkerana musiikintekijänä tunnettu Iisa on tehnyt sanoituksia myös muille artisteille kuten Kaija Koolle ja Laura Närhelle.
Iisan levyjulkkareita juhlitaan Tavastialla 18.9.