[jwplayer]http://youtu.be/Ys7-6_t7OEQ[/jwplayer]
Viime viikolla Justin Bieber tweettasi jonkun varastaneen hänen tietokoneensa ja kameransa. Nopeasti sosiaalisessa mediassa lähtikin leviämään miehen henkilökohtaisia kotivideoita ja kuvia anonyymin bloggaajan toimesta.
Jälkeenpäin on paljastunut, että kyseessä oli artistin itsensä suunnittelema markkinointikampanja perjantaina julkaistulle ”Beauty and a Beat”-musiikkivideolle. Tähti on itse käsikirjoittanut, ohjannut ja kuvannut videon. Bieberin itsensä lisäksi videolla nähdään kappaleessa feattaava Nicki Minaj, jonka kanssa mies pääseekin läheisiin tunnelmiin.
Videon ympärille rakennettu kampanja saavutti laajan huomion mediassa ja se onkin kerännyt muutamassa päivässä lähes 20 miljoonaa katselukertaa YouTubessa.