Aah…. ihanan hikistä. Vaikka öisin tuo nukkuminen on vähän vaikeaa niin tämä tyttö se rakastaa kuumaa. Lomaa jo odotan kovasti, mutta onneksi aina silloin tällöin vapaapäiviäkin osuus aurinkoon.
Viime viikolla oli yksi aivan ihana päivä. Monessakin mielessä tai ainakin piti olla. Aamulla heräsin tekstariin kun edellisviikonlopun ihan yes kamu laittoi viestiä. Kyseli mitä kuuluu. Vastasin ihan tyynesti vaan, että siinähän se ja hymiöt perään. Ymmärsi yskän. Laittoi vielä viestin ja pyysi illalla kahville. Lupasin mennä. Harmitti vaan kun vasta illalla. Nopea suihku, sääret sileiksi ja sitten aamupala. Mun aamupala on itse asiassa vain kaksi kuppia kuumaa kahvia ja nortti. Parvekkeelle aurinko loi säteitä jo kivasti ja sai ihon kivasti lämpiämään. Tänään ei siis pikkuhousuja tarvittaisi.
Liivit kuitenkin päälle vaikka ilman niitäkin voisin mielelläni olla. Mutta kun tuo Luoja on aikamoiset suonut niin niitä on pakko hieman ihmisten ilmoilla kahlita. Päälle valkoinen paita ja jalkaa mekko – se H&M:n takuuvarma kesärento. Vähän meikkiä. Todellakin vain vähän ja sitten ulos.
Julkisilla ensin vähän matkaa ja sitten kävellen. Joku terassi piti löytää ja löytyihän se. Aluksi vain pitkä lasillinen vettä ja sitten katselemaan ohikulkijoita. Aika kiva harrastus. Kesäisin kun näkee monenlaisia taapertajia. Yksi oli hauska. Vähän yli-iso paita, alla ei mitään, jalassa sandaalit ja pellavahousut ja olkihattu. Keskellä kaupunkia todellinen kesämies. Hymyilytti. Sitten pari pissaliisaa. Wikipedian antamat tuntomerkit täsmäsivät: ”Pissis käyttää runsaasti meikkiä, hänellä on käsitellyt hiukset ja hän pukeutuu useimmiten kireisiin farkkuihin, joiden alla on stringit, jotka ovat vedetty niin, että ne näkyvät varmasti. Hän suosii värinä pinkkiä. Korvissa on rengaskorvakorut. Muita pissikseen liitettyjä ominaisuuksia ovat kova ääni ja soittoäänien kuuntelu sekä alatyylinen kielenkäyttö. Pissiksillä on myös yleensä ”cooleja” lempinimiä esim. Sonja = Sontza. Pissikset myös suosivat yleensä Miss Sixty -merkkisiä housuja. Pissaliisat käyttävät mahdollisimman lyhyitä ja kireitä paitoja, sekä matalalantioisia farkkuja.”
Kaikki täsmäs. Vittu oli isokirjain, vittu oli pilkkuna, vittu yhdysviivana, pisteenä ja kysymysmerkkinä. Takuuvarmaa kamaan juhannusfestreille. Ajattelin.
No toisaalta taisi tämänkin tytön stringit joskus vähän vilkkua, mutta tänään siis vilkkui ihan joku muu, kun pikkareita ei tarvittu. Oikein vähän harmitti kun ei terassilla ollut ketään jolle olis voinut vähän sheivinkiä esitellä. Muka vahingossa. Tai oli yksi. Ihan kaunis nainen. Joku nelikymppinen se kai oli. Istui muutaman pöydän päässä ja ihmettelin kun nainen siinä niin penkillä pyöri. Vähän heitin jalkaa toisen päälle niin johan meni nainen sekaisin. Capuccino-lusikka silmään ja vaahdot nenään. No oikeastaan olis ollut varmaan ihan kiva kokemus sellainenkin kesäkuumalla. Sellainen paulakoivuniemi –tyyppinen nainen. Tuli vaan se Kuka pelkää Paulaa biisi mieleen. Olis saanut aitoo ainakin. Mutta tällä kertaa ei rohkeus riittänyt. Helmaa alaspäin ja oman juoman pariin. Taisi kyllä ”Paulaakin” harmittaa.
No sitten vaatekauppaan ja sovittelemaan jotain kivaa illaksi. Oli muuten ihana vetää paitaa päälle kun pinta oli ihan kosteena. Joku onnekas äijä ne varmaan sitten osti kun hyllyyn palautin. Oli hieman tuoksua mukana. hah hah. Keltainen toppi vaan löytyi ja sitten varvaskoru ja napaan myös uus rinki. Antavat kivaa lisäsysäystä moneen.
No sitten Heseen ja lasi colaa ja hampurilainen ja himaan hetkeksi. Nopea suihku, uudet korut päälle ja menoksi. Jussi oli pakko tavata ajoissa ja siistinä. Olikin aika namu kun käveli sisään kahvilaan. Paita ilman hihoja tai revityillä sellaisilla, farkut ja sandaalit paljaissa jaloissa. Grrrr sanoi kissa. Jussi maksoi niin kuin pitikin. Latte ja tuoremehu ja kaksi suklaata. Terassille ja se oli siinä. Aurinko helli ja ei todellakaan tänään kenenkään puolesta. Tänään piti saada oikeastikin. Jussi kertoi Juhannussuunnitelmansa ja sen miten oli saanut uuden työn duunissa. Oli korotettu markkinointiryhmän johtoon. Tai jotain sinne päin.
Kuuntelin vähän huonosti. Panin suklaan suuhun. En kokonaan vaan silleen huulien väliin. Jos oot nainen niin tiedät miten ja jos mies niin haluisit sen jälkeen mua jos näkisit. Jussi hymyili ja näin että kyllä pojankin teki mieli ja pikkuveikkakin. Oli upeet sen varpaat. Miehen paljaat varpaat ja sandaalit ja mä vähän esittelin myös omiani. Koru siinä loisti kivasti auringossa ja vähän taisi hamekin heilahtaa. Juotiin kahvit ja sitten ylös. Kiitin kauniisti ja ajattelin että seuraava askel sitten vaan. Mutta arvatkaa mitä. Se äijä totes, et pakko mennä himaan kun frendejä tulos grillaamaan. Voi prkl.