Tutkimusten mukaan peniksen koolla on merkitystä parin seksuaaliseen nautintoon silloin, kun puhutaan sen ympärysmitasta. Live Sciencen tutkimus osoittaa, että myös naisen alapään mittasuhteilla on väliä, ennenkaikkea naiselle.
Tutkimukseen osallistui 30 naista (keski-ikä 32 vuotta), joiden lantion alue kuvattiin MRI-menetelmällä. 10 naisista kertoi saavansa orgasmeja vain harvoin tai ei ollenkaan. Loput kertoivat saavansa orgasmeja seksin aikana.
Orgasmivaikeuksista kärsivillä naisilla vaginan sisäseinän ja klitoriksen väli oli keskimäärin noin 5-6 millimetriä pidempi kuin orgasmeja saavilla naisilla, tutkimuksessa havaittiin. Myös keskimääräistä pienempi klitoris yhdistettiin orgasmivaikeuksiin. Klitoriksen paikka ja koko määräävät siis suurelta osin naisen herkkyyttä saada orgasmeja.
Lähde: Live Science