Jokereiden KHL-kausi 2016-2017 on käynnistynyt kivisesti. Vieraskiertue alkoi voitolla, mutta sen jälkeen on maisteltu tappion karvasta kalkkia kaksi kertaa peräkkäin.
Viime lauantaina vuorossa oli Torpedo Nizhni Novgorod. Jokerit ja Torpedo väänsivät viime keväänä tiukan pudotuspelisarjan, joka päättyi Torpedon jatkopaikkaan ja Jokereiden kesälomaan. Lauantai-iltana joukkueet jatkoivat Nizhni Novgorodissa siitä, mihin keväällä jäivät. Vaikka Jokerit hävisi lauantaina Torpedolle vieraissa maalein 1-3, joukkueen kapteeni Peter Regin luottaa edelleen täysin joukkueeseensa.
– Ottelun tunnelma oli kuin pudotuspeleissä, sen pystyi todella aistimaan. Kun jollain oli paikka taklata, taklaukset vietiin aina loppuun asti, jokerikapteeni Peter Regin kuvaili.

– Tietenkin harmittaa, että hävisimme, mutta näitä otteluita me haluamme pelata, hän jatkoi.
Avauserä oli Torpedon kahdesta läpiajosta huolimatta maaliton. Torpedo-hyökkääjä Kaspars Daugavins iski ottelun ensimmäisen maalin suoraan aloituksen jälkeen ottelun toisessa erässä. Jokereiden Jesse Joensuu tasoitti lukemat komean kuvion päätteksi ylivoimalla. Toisen erän lopussa Torpedon avausmaalin syöttänyt Vladimir Galuzin siirsi joukkueensa johtoon ja laukoi myös ottelun loppulukemat tyhjään maaliin kolmannen erän päätteeksi.
Tilastojen valossa Jokerit hävisi niin laukaukset kuin aloituksetkin selvin lukemin. Jokerikippari ei ole asiasta huolissaan, vaikka ottelun avausmaalikin syntyi suoraan aloitustappion jälkeen.
– Aloitusprosentit ovat todella tärkeä asia, mutta uskon sen parantuvan peli peliltä. Meillä on joukkueessa vahvoja aloittajia. Aloitukset voivat olla joskus vähän arpapeliä. Lopputulos riippuu paljon siitä, miten kiekot pomppivat, Regin sanoi.
– Menetimme liikaa kiekkoja, ja annoimme liikaa laukaisupaikkoja, mutta laukausten määrää tärkeämpi asia on niiden laatu. Meidän täytyy tiivistää peliä molemmissa päissä, kapteeni arvioi.
Jokereiden saldo kauden kolmesta avausottelusta on yksi voitto ja kolme pistettä. Joukkue on onnistunut maalinteossa viidesti ja kaivanut kiekon omasta maalistaan seitsemän kertaa.
– Nämä kaikki ovat olleet kovia pelejä, ja nyt olemme saaneet kauden hyvin vauhtiin. Olisimme tietysti halunneet aloittaa paremmin, mutta nyt täytyy kasata paketti ennen seuraavaa vieraskiertuetta. Meillä on hyvä ja vahva joukkue, en ole huolissani. Olemme vahvempia, kun lähdemme seuraavalle vieraskiertueelle, Regin päätti.
Jokerit pelaa seuraavan kerran vasta 6.9. Traktor Tsheljabinskin vieraana-