Punainen väri yhdistetään melkein poikkeuksetta rakkauteen, ja miehet pitävät punaisista mekoista naisten yllä – mikäli on uskominen lukemattomiin elokuviin.
Naiset ovat käyttäneet punaisia poskiaan ja huuliaan aseena miestenvalloituksessa tai niin sanotusti omaksi ilokseen jo 12 000 vuotta. Ystävänpäiväkortissakin on tarjolla punaisia sydämiä jakamaan punaisen värin lämmintä ilosanomaa. Punainen väri yhdistyy legendan mukaan miehen mielessä suoraan hedelmällisyyteen ja seksiin.
Nyt väite on todistettu todeksi, kun miesjoukolle New Yorkissa näytettiin naista punaisessa asussa ja valkoisessa asussa. Heitä pyydettiin antamaan arvosana naiselle 1-9 sen perusteella, kuinka kiinnostuneelta mallinainen vaikuttaisi olevan siirtymään romantiikkaan. Nainen punaisessa asussa sai pisteitä keskimäärin 1-1,5 pistettä enemmän kuin valkoisessa puvussa oleva nainen.
Psykologit pitävät tutkimustulosta mielenkiintoisena. Miksi miehet pitävät niin paljon punaisesta naisen yllä? Syynä nähdään evolutiivinen kehitys, jossa miesten alitajuntaan on pinttynyt enemmän ja enemmän sukupolvien karttuessa kuva punaisen värisestä asusta. Tutkijat täsmentävät että punaisen värin ei tarvitse olla välttämättä mekossa, vaan tavallinen T-paitakin käy aseena miesten houkuttelemiseen.