Netin ruokasaitit ovat korvanneet keittiöiden reseptivihkot. Koti- ja ruokalehtien nettisivuilla joulu näkyykin kävijämäärien rajuna kasvuna. Paitsi tietokoneella, reseptejä selataan entistä enemmän myös älypuhelimella ja tabletilla. Lehtien nettiresepteissä kävijämäärät kasvavat tasaisesti joulukuun alusta asti.
– Lukijamme ovat todellisia jouluihmisiä, jotka tekevät jouluruoat laatikoita myöden itse ja leipovat paljon. Jouluviikolla Kotilieden nettisivuilla on noin 300 000 kävijää, mikä on kolme kertaa niin paljon kuin muina viikkoina, sanoo Kotilieden päätoimittaja Leeni Peltonen.
Maku-lehden verkkosivuilla keskimäärin 40 prosenttia kävijöistä on uusia käyttäjiä, jotka löytävät sivuille hakujen kautta.
– Printtilehdestä käydään mieluusti kerralla läpi koko sesongin tarjottavat, netistä taas haetaan jotain tiettyä reseptiä. Lanttulaatikko oli saittimme hittituote jo itsenäisyyspäiväviikolla, sanoo Maku-lehden päätoimittaja Satu Koivisto.
– Joulun ajan painetuista aikakauslehdistä huomaa, että niihin panostetaan erityisesti, koska lehdissä pystytään antamaan kootusti monenlaisia vaihtoehtoja joulun menusta. Ja tutkimusten mukaanhan aktiivisimpia kuluttajia ovat henkilöt, jotka hakevat tietoa sekä painetusta että digitaalisesta lehdestä, muistuttaa Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo.
Ilmiö näkyy myös Koti ja keittiö -lehdessä.
– Joka kuukausi kysytään jotain aikoinaan lehdessä ollutta reseptiä, joka onneksi löytyy nettisivuilta. Printistä siis selataan hyviä vaihtoehtoja, netistä tehdään täsmähakuja, sanoo ruokatoimittaja Mari Harjula.
Kävijäpiikki viikolla 51

Lukijat etsivät aikakauslehtien nettisivuilta vuodesta toiseen perinteisten jouluruokien reseptejä. Kinkunpaisto-ohje on joka joulun kestosuosikki kaikkien lehtien saiteilla.
Joulukinkku_joulupoydassa
Tänä vuonna jouluaatto osuu keskiviikkoon. Sekä Kotilieden Leeni Peltonen, että Maku-lehden Satu Koivisto uskovat viikon 51 kimmahtavan ruokasaittien vuoden piikiksi.
Reseptejä luetaan entistä useammin tabletilla ja älypuhelimella keittiössä piparitaikinaa vaivatessa. Esimerkiksi Maku-lehden reseptejä käytetään jo yhtä paljon puhelimella kuin pöytäkoneella.
– Sanoma Lifestylen sosiaalisen ruokayhteisön, Soppa 365:n, käyttäjistä 40 prosenttia operoi tietokoneella, 40 prosenttia älypuhelimella ja 20 prosenttia tabletilla, sanoo Sopan tuottaja Teemu Leminen.
Käyttöliittymänä tiskipöydän kulmalle istuva kännykkä onkin mitä mainioin keittokirja.
– Mielenkiintoista kyllä, meidän reseptejämme toisaalta myös tulostetaan. Joko ne halutaan tallentaa leikekirjaan tai printit otetaan muistilistaksi kauppaan, Maku-lehden päätoimittaja Koivisto sanoo.
Perinteistä ei luovuta

Ruoka- ja kotilehtien tärkein sesonki, joulu, alkaa hyvissä ajoin syksyllä. Lokakuun loppupuolella ilmestyvät lehtitalojen jouluiset spin offit ja viimeistään isänpäivän hujakoilla joulureseptiikka alkaa lisääntyä runkolehdissä.
Traditionalistit palaavat vuodesta toiseen tuttuihin ja turvallisiin resepteihin, mutta aina on myös niitä, jotka etsivät joulupöytäänsä uutta ja eksoottista. Lehdet pyrkivät palvelemaan molempia lukijaryhmiä. Kotiliedessä kinkun perinteisen sinappihunnun ohessa lukijoille lanseerataan maapähkinävoikuorrute. Soppa 365:n tuottaja Leminen taas uskoo inkiväärisiian nousevan tämän joulun hitiksi.
Maku-lehden saitilla on aloittanut tänä syksynä 11 bloggaria, joiden kautta joulureseptiikkaan on saatu perinteisten jouluherkkujen lisäksi myös muun muassa raakaleivonnaisia.
– Sen verran perinteisiä suomalaiset ovat, että koko joulun kattausta ei laiteta kerralla uusiksi. Jälkiruokapöytään kokeillaan herkimmin jotakin uutta tai esimerkiksi kalapöytään pyöräytetään sillien ja lipeäkalan kaveriksi kokeilumielellä lohi-wasabitahna, sanoo Satu Koivisto.
Koti ja keittiö -lehden joulunumerossa tarjotaan tänä vuonna poroa – mutta toki kinkunpaisto-ohje löytyy nettiresepteistä. Koti- ja ruokalehdiltä on tänä jouluna toivottu myös erityisesti gluteenittomien jouluherkkujen ohjeita.