Kännykkä on paitsi yhteydenpitoväline myös elämämme tärkeiden hetkien vakiovieras, joka kulkee kanssamme jopa ruokapöytään. Moni haluaa olla useassa paikassa yhtä aikaa ja alati tavoitettavissa. Ruokailun lomassa puhelintaan selaileva illallisvieras välittää pöytäseurueelleen kuitenkin selkeän viestin: täällä on jotain kiinnostavampaa kuin tässä hetkessä.
Suomalaisista 17–74 -vuotiaista kaksi kolmesta käyttää älypuhelinta päivittäin. Älypuhelin on kiistatta nykyaikaa ja vahvasti läsnä sekä arjessa että juhlassa. Sosiaalisissa tilanteissa sen käyttöön on kuitenkin hyvä liittää myös kohteliaat käytöstavat. Toimittaja-kirjailija ja nykyetiketin asiantuntija Mirva Saukkolan mukaan aihetta on hyvä lähestyä tunnetasolla – oletko itse joskus tuntenut jääväsi kännykälle kakkoseksi?
– On harmillista, kun älypuhelin tunkeutuu häiritsevällä tavalla kuokkavieraaksi ystävien ja läheisten jaettaviin tärkeisiin hetkiin. Facebookin ahkera selailu ja päivittäminen tai tekstailu seurassa tuo muille tunteen, että kiinnostuksen kohde on jossain aivan muualla kuin läsnä olevissa henkilöissä, Mirva Saukkola toteaa.
Nykyajan illalliskattaus: lautanen, haarukka ja luuri?
Mikä sitten on puhelimelle sopiva paikka esimerkiksi ravintolaillallisen ajaksi? Nykyetiketin asiantuntijan mukaan se ei ainakaan ole pöydässä lautasen ja aterimien vieressä. Oman ja pöytäseurueen viihtyvyyden varmistamiseksi olisi huomaavaista sujauttaa kännykkä illallisen ajaksi taskuun tai käsilaukkuun. Joissain tilanteissa on kuitenkin hyväksyttävää pitää kännykkä käsillä myös seurassa ollessa.
– Kouluikäinen lapsi kotosalla yksin tai huoli terveysvaikeuksista kärsivästä vanhemmasta ovat ymmärrettäviä syitä pitää puhelin äänellisellä ja tarkkailla sitä silloin tällöin myös illallisella. On kuitenkin hyvä kertoa pöytäseurueelle etukäteen tilanteesta väärinkäsitysten välttämiseksi, Mirva Saukkola neuvoo.
Puhelinetiketti on maailmalla tiukempi – ravintoloissa uutta ovat kännykkäparkit
Suomessa älypuhelimen käyttöön suhtaudutaan huomattavasti sallivammin kuin muualla maailmassa, ja luurilla tuntuukin olevan pääsy paikkaan kuin paikkaan.
– Olemme teknologiakansana tottuneet siihen, että kännykkä kulkee mukanamme kaikkialle, minne menemmekin. Kuitenkin esimerkiksi Yhdysvalloissa älypuhelimen käyttö saattaa olla ravintolassa kiellettyä, lisäksi Ranskassa on erittäin tiukka puhelimen käyttöön liittyvä etiketti, Saukkola sanoo.
Myös Chilestä kotoisin oleva Castillo de Molina -viinitalo havahtui reilu vuosi sitten erikoiseen ilmiöön; ravintola-asiakkaat räpläsivät kännykkäänsä sen sijaan, että olisivat nauttineet hyvästä ruoasta ja viinistä toistensa seurassa.
– Viinitalo halusi tarjota yksinkertaisen vaihtoehdon vahvistamaan läsnäolon ja nautiskelun kulttuuria – syntyi idea kännykkäparkista. Etelä-Amerikassa ravintoloiden kännykkäparkit ovat olleet menestys, ja Helsinkiin ensimmäinen parkki saapuu lokakuun aikana, Tiina Heinonen Pernod Ricard Finlandilta kertoo.
Älypuhelin ja hyvät tavat – vältä näitä tyylimokia
Puhelinetiketti ei ole ehdoton, mutta seuraavissa tilanteissa kännykkä lipsahtaa huonon käytöksen välikappaleeksi.
• Puhelimeen keskittyminen, kun joku seuralaisista ansaitsee huomiosi: Puhelun vastaanottaminen tai puhelimen näprääminen esimerkiksi isännän tai emännän juhlapuheen aikana osoittaa erittäin huonoa käytöstä. Se antaa viestin siitä, ettei arvosta tilaisuutta, johon on tullut kutsutuksi.
• Puhelimeen kailottaminen julkisissa tiloissa, kuten ravintolassa: Mikäli haluat soittaa lounastauolla ystävälle, huolehdi ettet sorru juoruamaan henkilökohtaisia asioistasi suureen ääneen. Kanssalounastajat eivät luultavasti ole kovinkaan kiinnostuneita kuulemaan elämästäsi.
• Instagram- ja Facebook -ruokakuvausten järjestäminen annosten saapuessa: Kun hyvää illallista varten on esimerkiksi säästetty pitkään, on ymmärrettävää, että ravintolaelämyksestä haluaa kuvan muistoksi. Pöytäseuruetta ei kuitenkaan ole sopivaa odotuttaa kuvausjärjestelyiden vuoksi – makuelämyskin kärsii, jos annos ehtii jäähtyä.
Suomen ensimmäinen kännykkäparkki Castillo de Molina Cell Parking otetaan käyttöön Ravintola Lasipalatsissa 17.–18.10. sekä 23.10 ja 25.10. Kännykkäparkissa puhelimen voi laittaa myös lataukseen ruokailun ajaksi.