Opintonsa päättäviä juhlitaan toukokuun lopulla, joten valmistujaislahjan hankkiminen on nyt monelle ajankohtainen. Itiksen kauppiaiden mukaan valmistujaisten lahjatrendeistä merkittävimpiä ovat tarvepohjaiset lahjat, kuten älylaitteet, elämyksellisyys sekä korulla tai kellolla muistaminen. Myös kimppalahjojen suosio kasvaa.
Yli 60 prosenttia kyselyyn vastanneista kauppiaista uskoi korujen ja kellojen nousevan valmistujaislahjojen suurimmiksi hiteiksi. Asustelahjojen suosiota perusteltiin toisaalta käytettävyydellä ja toisaalta muistoarvolla. Samansuuntaista kannatusta sai myös viimeisimmät trendit ja arjen tarpeet yhdistävä elektroniikka – erityisesti älypuhelimien ja tablettitietokoneiden veikattiin löytävän tiensä monen opintonsa päättävän lahjapakettiin.
– Älypuhelimet ja tabletit ovat ehdottomasti suosituimpia tuotteita, ja valmistujaissesonki niiden kohdalla on kuin “toinen joulu”, johon valmistaudutaan ketjutasolla etukäteen. Viimeisintä mallia oleva älylaite on diginatiiveille nuorille mieluisa muistaminen, jota usein toivotaan sukulaisilta tai perheenjäseniltä. Myös keittiön pienkoneet tekevät hyvin kauppansa valmistujaisten kynnyksellä, sillä kotoa muuttaminen on usealle valmistuvalle ajankohtaista, Perttu Partanen Expertiltä kertoo.
Kodinkoneketju Expertillä lahjamyynnistä alkaa näkyä liikkeissä viitteitä toukokuun puolenvälin paikkeilla, mutta ostosrumba huipentuu vasta toukokuun viimeisellä viikolla muutama päivä ennen koulujen päättymispäivää.
http://deski.fi/modules/deski/tiedostot/print_8FJ4JeXdIC.jpg
Laatua sen olla pitää, mutta yhä useampi ostaa kimpassa
Yleisesti ottaen Itiksen kauppiaat uskoivat lahjojen luonteen muuttuneen hyödyllisempään suuntaan. Puolet kauppiaista nostikin lahjasuosikeiksi myös perinteiset astiat ja kodintekstiilit. Toisaalta elämyksellisyyden trendi näkyi vahvasti kauppiaiden ennusteissa. Matkalahjaan uskoi yli 40 prosenttia kauppiaista ja suosiota perusteltiin muun muassa sillä, että nuorille halutaan hankkia jotain, mihin heillä ei välttämättä olisi nykyisessä elämäntilanteessa muuten varaa.
Kauppiaat pitivät myös laatua yhtenä vahvimmista lahjanostokriteereistä. Vaihtelevan taloustilanteen ja toisaalta laatukriteerin uskottiin heijastuvan siten, että arvokkaita lahjoja ostetaan yhä enemmän kimppalahjoina useamman henkilön panostuksella. Suoraan myymälätasolla kimpassa ostaminen toki harvemmin näkyy.
– Varmasti etenkin kalliimpaa elektroniikkaa ostetaan usein isomman porukan panostuksella, mutta kassalla maksun hoitaa yleensä yksi henkilö kaikkien puolesta, Partanen toteaa.
Kauppiaat kertovat: tässä ovat top 5 valmistujaislahjat
1. Korut ja kellot
2. Älypuhelin tai tablettitietokone
3. Astiat ja kodintekstiilit
4. Matkalahjakortti
5. Raha tai lahjakortti
Kuvateksti 1: Itiksen kauppiaiden mukaan valmistujaisten lahjatrendeistä merkittävimpiä ovat tarvepohjaiset lahjat, kuten älylaitteet, elämyksellisyys sekä korulla tai kellolla muistaminen.
Kuvateksti 2: Valmistujaislahjojen ostosesongin huippu on toukokuun viimeisellä viikolla muutama päivä ennen koulujen päättymispäivää.