Ihmisten kiinnostus ruokaa ja terveyttä kohtaan on kasvanut entisestään ja trendi näkyy myös kotikeittiöissä, mutta silti vain hyvin harva noudattaa pohjoismaisia ravintosuosituksia. Philipsin tuore tutkimus antaa kattavan kuvan suomalaisten asenteista ruokaa ja ruoanlaittoa kohtaan.
Otantatutkimuksen toteuttamasta tutkimuksesta käy ilmi, että selvä enemmistö suomalaisista (71 %) haluaisi kokata kotona nykyistä enemmän. Samalla peräti 36 % vastaajista kertoo, että he valmistavat yleensä ruoan itse alusta lähtien, tuoreista raaka-aineista. Kokkaaminen onkin monelle myös itsensä toteuttamista: joka viides kertoo kokeilevansa uusia ruokalajeja säännöllisesti ja lähes yhtä moni (16 %) sanoo rentoutuvansa ruoanlaiton parissa. Harrastuksekseen ruoanlaiton mainitsee 13 % suomalaisista ja jopa joka viides pääkaupunkiseudun asukkaista.
Vaikka ruoka on Suomessa kallista, laatu nousee usein hintaa tärkeämmäksi valintakriteeriksi.
– Tutkimus osoittaa, että merkittävä osa suomalaisista valitsee ostoskoriinsa mahdollisimman laadukkaita tuotteita ja lähiruokaa. Jopa joka kolmas sanoo, että tuotteen laatu on hintaa tärkeämpi valintakriteeri ja joka viides suosii lähiruokaa, vaikka se maksaisi enemmän. Samalla kuitenkin 32 % suomalaisista kertoo, että raaka-aineiden hinta määrittää ruokavalintoja, kertoo Juha Marttila tutkimuksen toteuttaneesta Otantatutkimus Oy:stä.
Ruokaan liittyy vahva sosiaalinen ulottuvuus

Ruoka yhdistää ihmisiä saman pöydän ääreen – ja sen ulkopuolellakin. Tutkimus osoittaa, että ”kotiravintolan” ovet avautuvat myös vieraille; 85 % suomalaisista tarjoaa vieraille kotonaan, päivällistä, kahvit tai pientä purtavaa. Joka toinen keskustelee ruoasta perheensä ja ystäviensä kanssa ja joka viides – naisista jopa joka kolmas – vaihtaa reseptejä lähipiirinsä kanssa. Inspiraatiota haetaan useimmiten keittokirjoista ja lehdistä (50 %) sekä internetistä (47 %). Samalla sosiaalisen median rooli kasvaa, erityisesti nuorten keskuudessa. 18–29-vuotiaiden ikäryhmässä 33 % hakee vaikutteita blogeista ja sosiaalisesta mediasta ja 12 % myös jakaa omia ruokakuviaan näissä kanavissa.
– Sosiaalinen media on vahvistanut ruoanlaittoon liittyvää sosiaalista ulottuvuutta entisestään. Ihmiset haluavat jakaa ruokaan liittyviä kokemuksiaan ja kokeilujaan, sillä kokkaamiseen ja ruoasta nauttimiseen liittyvät asiat nähdään osana omaa persoonaa, sanoo Jotain Maukasta -blogin Mari Moilanen, joka toimii myös yhtenä Philipsin pohjoismaisista Food inspirer -bloggaajista.
Keittiön pienkoneet helpottavat ruoanlaittoa

Keittiön pienkoneet ovat saaneet pysyvän paikan suomalaisissa keittiöissä: peräti kahdeksan kymmenestä suomalaisesta käyttää keittiön pienkoneita ruoanlaiton apuna. Laadukkaista raaka-aineista syntyykin huipputeknologian avustuksella varsin hyviä tuloksia.
– Tutkimus vahvistaa selvän trendin, jonka olemassa olosta olemme jo tienneetkin. Työskentelemme aktiivisesti kehittääksemme tuotteita kotikokkien tarpeisiin. Philipsin mehulinko ja SoupMaker ovat esimerkkejä tuotteista, jotka tekevät oikeutta hyville raaka-aineille ja antavat todella maukkaita tuloksia, sanoo Louise Widmark, Philips Kodinkoneiden pohjoismainen markkinointipäällikkö.
Pohjoismaisia ravitsemussuosituksia noudattaa vain joka kymmenes

Peräti 40 % suomalaisista uskoo, että ruokavaliolla on merkittävä vaikutus hyvinvointiin. Kuitenkin ainoastaan 13 % kertoo noudattavansa pohjoismaisia ravitsemussuosituksia. Lähes joka kymmenes (8 %) ostaa usein funktionaalisia tuotteita ja 6 % vastaajista noudattaa erityisruokavaliota vaikkei olisi pakko.
Tutkimuksesta:
Philipsin tilaama kyselytutkimus toteutettiin Otantakysely Oy:n internetpaneelissa 4.–13.6.2014. Tutkimuksen otos, 1000 henkilöä, edustaa 18–79-vuotiasta suomenkielistä väestöä. Valtakunnallisesti edustava näyte kiintiöitiin edustamaan väestöä iän ja sukupuolen mukaan alueittain.