Englantilainen sisustussuunnittelija Will Taylor on ideoinut vuosia erilaisia tapoja, miten kodintekniikka ja laitteet saadaan tyylikkäästi sulautumaan osaksi kodin sisustusta. Lukemattomien erilaisten televisioiden, tietokoneiden, hallinta- ja tablettilaitteiden kanssa työskennelleenä hän on oppinut, ettei tekniikan tarvitse olla esteenä kodin tyylille. Oheislaitteiden valmistaja Logitech ja Will ottivat kohteekseen uuden Logitech K830 -näppäimistön osoittaakseen kuinka helposti tekniset laitteet mukautuvat osaksi päivittäistä elämää.
KEYBOARD_K830_BLACK_1
Tässä Will Taylorin kolme vinkkiä miten tekniikka istuu kodin tyyliin vaikuttamatta sen sisustukseen:
1. Värisommittelu
On tavallaan ironista, että sisustusta suunnitellessamme huomioimme teknologian vasta viimeisenä, vaikka se on läsnä jokapäiväisessä elämässämme. Riippumatta siitä onko kyse uuden television ostamisesta nykyiseen kotiisi vai muutosta uuteen kotiin, on hyvä miettiä jo etukäteen mihin laitteet sijoittaa ja miten ne sopivat osaksi muuta sisustusta.
Hyvin suunniteltu sisustus on puoliksi tehty. Etukäteen sisustusta pohtimalla voi television sijoittelusta saada jopa tyylikkään ja muodikkaan ratkaisun kätkemättä sitä suljettujen ovien taakse. Esimerkiksi mustan television paikan huoneen seinältä voi päättää ensin ja vasta sitten valita sopivan tumman tapetin sen mukaisesti.
Vaihtoehtoisesti valkoisen television kanssa voisi harkita mustavalkoista sisustusta ja ripustaa television tummalle seinälle luomaan oivallista kontrastia.
Mustien ja valkoisten kuvioiden käyttäminen television valkoisten raamien ympärillä auttaa televisiota sulautumaan seinään. Tämä paitsi hillitsee television hallitsevaa tunnetta, myös säästää arvokasta lattiatilaa.
2. Kauniisti kätkössä
Olohuoneesta tulee helposti teknisten vekottimien leikkikenttä tablettilaitteiden, näppäimistöjen, kaukosäätimien ja puhelimien valloittaessa koko tilan. Tämä vain korostuu käytettäessä olohuoneen älylaitteita, kuten älytelevisioita ja digitaalisia toistolaitteita.
Onneksi tähän on helppoja ratkaisuja hyödyntämällä säilytystiloja nokkelasti. Eri laitteiden latausasemat on hyvä sijoittaa esimerkiksi sivupöydälle, josta johdot on helppo viedä piiloon. Ratkaisu on vaivattomampi kuin vaikkapa erillinen avattava laatikko tai kaappi, joiden jatkuvaan avaamiseen ja sulkemiseen väistämättä tympääntyy.
Sivupöytänä voi toimia esimerkiksi sileäpintainen lakattu puulaatikko ja muuna säilytystilana vaikkapa marmorinen rasia. Maanläheisempää makua voisi edustaa juuttipäällysteinen säilytysastia. Laturijohdot voi laittaa kulkemaan laatikkoon takakautta tai vaihtoehtoisesti porata johdoille reikä sivusta läpi. Näin laitteiden johdot eivät häiritse sisustusta eikä ratkaisu haittaa käytännöllisyyttä lainkaan.
3. Muotoilun ja värin tasapaino
Teknologian noustessa yhä merkittävämpään asemaan arkisessa elämässä, myös laitteiden erilaiset värivaihtoehdot ovat entistä yleisempiä. Tämän ansiosta laitteet on entistä helpompi saada istumaan osaksi sisustusta. Käytettävien laitteiden muotoilunkin voi usein valita sen mukaan, mitkä sopivat huoneen tyyliin ja värimaailmaan. Värikästä teknologiaa voidaan käyttää myös luomaan kontrastia omaan sävymaailmaan ja tuoda näin uutta eloa sisustukseen.
Lopulta tärkein avain onnistumiseen on laitteiden sulauttaminen kotiin siten, että hyödyntää käytössä olevan teknologian tyyliä ja värimaailmaa osana sisustusta. Teknologian tuominen osaksi sisustusta on huomattavasti helpompaa, kun mukauttaa omaa sisustustyyliä huomioimalla laitteiden merkityksen ja sijoittelun jo itse sisustamisvaiheessa.
Yllä mainittuja ratkaisuehdotuksia hyödyntämällä ja luovalla suunnittelulla monet kodin tekniset laitteet istuvat osaksi tyylikästä kokonaisuutta tilaa säästäen ja estetiikasta tinkimättä.