Tuoreen katsaustutkimuksen perusteella huomattava osa ihmisistä sairastuu mielenterveyden häiriöön: Niin käy ainakin joka kolmannelle.

Australialaistutkijoiden tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä ne perustuvat 63 maassa tehdyn 174 tutkimuksen aineistoihin. Ne antavatkin hyvän kuvan mielenterveysongelmien yleisyydestä eri kulttuureissa ja eri väestöissä. Tutkimuksissa keskityttiin pääasiassa mielialahäiriöihin, ahdistuneisuuteen sekä päihdeongelmiin, kertoo Uutispalvelu Duodecim.

Yhteisanalyysin perusteella joka kolmas tutkimuksiin osallistuneista oli sairastanut jotain mielenterveyden häiriötä elämänsä aikana, minkä lisäksi noin joka kuudes oli kärsinyt mielenterveysongelmista vuoden sisällä.

Tulokset julkaistiin International Journal of Epidemiology -lehdessä.
Lähde: Uutispalvelu Duodecim