Laaja sosiaalinen verkosto suojaa yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan miehiä itsemurhalta. Yksinäiset miehet tekivät itsemurhan kaksi kertaa useammin.

Erityisesti laaja tuttavapiiri, avioliitto ja uskonnollinen harrastustoiminta vähensivt miesten itsemurhariskiä. Tulokset paljastivat myös, että laajoista sosiaalisista suhteista raportoineet miehet menehtyivät harvemmin sydänsairauksiin ja heidän kokonaiskuolleisuutensa oli muita pienempi.

Selittävä tekijä havaitun yhteyden taustalla saattaa olla se, että yhteisölliset miehet saavat tarvitessaan enemmän emotionaalista tukea ja neuvoja. Tutkimuksessa seurattiin lähes 35 000 40–75-vuotiasta miestä jopa 24 vuoden ajan. Seuranta-aikana todettiin lähes 150 itsemurhaa.

Lähde: Uutispalvelu Duoecim