Kirjailija, tv- ja elokuvakäsikirjoittaja ja elämäntapavalmentaja Katri Manninen tuo blogissaan esille huolensa Rautavaarassa itsensä ja kolme pientä lastaan tappaneen äidin tuomitsemisesta.
Manninen on otsikoinut kirjoituksensa seuraavasti: ”Ennen kuin tuomitset lapset tappaneen äidin, lue tämä.”
Kirjoituksessa Manninen kertoo avoimesti tuntemuksistaan ja kokemuksistaan kahden pienen lapsen äitinä.
Juuri nyt minua itkettää, vituttaa ja tekee mieli ravistella kaikkia niitä, jotka paheksuvat pienten lasten äitiä, joka on niin sekaisin, että ajaa autolla päin bussia ja tappaa itsensä lisäksi kolme pientä lastaan.
Manninen kertoo miten oman lapsen yöheräilyt vaikuttivat häneen ja sanoo pystyvänsä samaistumaan tilanteeseen, jossa äiti on niin väsynyt että tuntee hirvittävää epätoivoa ja halua tappaa itsensä.
Pystyn samaistumaan hänen tuntemuksiinsa äitinä, joka on maannut yön pimeydessä ajatellen, että haluaa tappaa itsensä, koska ei jaksa herätä taas puolen tunnin päästä rauhoittamaan lasta. Lasta, joka on hänelle rakkain ihminen maailmassa, mutta jonka takia hän on nukkunut useamman kuukauden ajan kaikki yöt 30-90 minuutin pätkissä.
Manninen kertoo olleensa itsekin matkalla kohti pelottavaa pistettä.
…minä olen joskus ollut tilassa, josta ei ollut enää kauhean paljon matkaa siihen, että pikaistuksissani olisin tehnyt jotain tyhmää ja peruuttamatonta.
Manninen kertoo kuitenkin olleensa onnekas, koska hän sai apua puolisolta, äidiltä, sisaruksilta sekä ystäviltä, jotka tajusivat hänen tilansa ja olivat hänen tukenaan. Manninen muistuttaa, että kaikki uupuneet, masentuneet ja epätoivoiset äidit eivät kuitenkaan jaksa tai kykene pyytämään apua. Läheisten täytyy osata tunnistaa tilanne ja auttaa umpiväsynyttä äitiä.
Manninen päättää kirjoituksensa pyytämällä apua uupuneille äideille.
Äläkä tuomitse äitejä, jotka eivät saaneet apua ajoissa, vaan tuomitse tilanne, jossa äitien uupumus ja mielenterveysongelmat jäävät huomaamatta ja hoitamatta.
Auta koska voit. Auta koska se on hirvittävän tärkeää.
 
Artikkelikuva: YouTube