Cheyenne Järvisen ympärillä vellova kohu ei ota laantuakseen. Cheekiin ja Junoon yhdistetty kohumissi veti soppaan mukaan myös tosi-tv-tähti Antti Kurhisen väittämällä blogissaan, että Kurhinen olisi uhkaillut ja kiristänyt hänestä kuvaamallaan seksivideolla. Kurhinen kiistää uhkailuväitteet jyrkästi ja sanoo, ettei hänellä ole ollut mitään aikomusta tuoda videota julkisuuteen.
Antin mielestä Cheyenne yrittää hakea itselleen julkisuutta väittämällä kaikenlaista julkkiksista, joiden kanssa on ollut tekemisissä. Kurhisen mukaan Cheyenne uhriutuu ja syyttää muita itsensä manipuloimisesta, vaikka on nimenomaan itse halunnut seksityöläiseksi.
Kurhinen päätti nyt julkaista blogissaan Helsingin Kaivohuoneella vuonna 2013 kuvaamansa toisen videon, jossa Cheyenne esiintyy toplessina voitettuaan Miss Märkä T-paita -kilpailun. Videossa Cheyenne tanssii ja suutelee toista tyttöä pelkissä stringeissä, jotka hän myös vetää alas.
– Tästä videosta saa selvän kuvan, miten valmis Cheyenne oli riisumaan vaatteensa ja tekemään lähes mitä tahansa julkisella paikalla. Videon jälkeen meno meni vielä villimmäksi ja rajummaksi. Lopulta portsareiden oli pakko tulla sanomaan Cheyennelle, että nyt riitti, vaatteet päälle, Kurhinen kertoo Metropoli.netille.

Julkaistuaan taltioinnin SeiskaLivessä, Antti kirjoitti videon alle: ”Voin sanoa että näillä avuilla ja tällä kropalla on varmasti kysyntää aikuisviihdealalla. Suosittelen.”
Cheyenne otti Anttiin yhteyttä heti seuraavana päivänä. Cheyenne kirjoitti: ”Hei, olen se eilinen Miss Märkä T-Paita voittaja Cheyenne Järvinen. Luin sinun uutisen Seiskasta. Joo, mua kyllä kiinnostais tuo aikuisviihdeala.”
Viestittely jatkui ja Antti haki seuraavana päivänä Cheyennen töistä, vieden hänet kotiinsa koekuvasta varten. Kuvauksella oli tarkoitus selvittää olisiko Cheyennestä aikuisviihdealalle.
– Kun näitte Kaivon videon, niin voitte vaan kuvitella, mitä mun luona tapahtui. Voin sanoa, että tyttö osoitti kykynsä todella hyvin ja oli täysin valmis alalle, mutta pidin hänelle kuitenkin pitkän puhuttelun ennen niin suurta päätöstä. Sanoin että hän on niin nuori ja kaunis, että kannattaisiko ensin kokeilla jotain missikisoja ja muuta. Cheyenne päätti puheni jälkeen miettiä muutaman päivän ja kertoi sitten, että halusi kuitenkin kokeilla ensin jotain muuta, Antti sanoo.
Varsinainen kohu syntyi Antin mukaan siitä, että Cheyenne otti videon puheeksi julkisuudessa. Antilla ei ollut aikomustakaan julkaista kotivideota, eikä hän ollut millään lailla uhkaillut häntä sillä.
– Cheyenne vain hakee julkisuutta puhumalla tuosta seksivideosta, nyt kun Axl Smithin videot tulivat esille. Tässä on kyse täysin eri asiasta, koska Cheyenne itse halusi, että kuvaan aktimme ja tietysti näki kameran koko ajan, Antti sanoo.
Video Cheyenne Järvisen villistä topless-tanssista Miss Märkä T-paita -kilpailun voittajana löytyy Antti Kurhisen blogista.