13.2. saimme lukea Arto Länsmannin uudesta kihlauksesta. Arto näyttää kuvissa onnelliselta mieheltä ja sormessa kiiltelee uusi kihlasormus. Facebook-päivitysten perusteella uusi elämä on alkanut uuden suhteen myötä.
Arto avioitui Johanna Tukiaisen kanssa 26.2.2011. Katastrofaaliselle häämatkalle Karibian aurinkoon lennettiin huhtikuussa. Riidat ja erimielisyydet olivat tosin johtaneet siihen, että Johanna jätti avioeropaperit jo kaksi viikkoa häiden jälkeen. Arto kertoo, että otti Johanna-tatuoinnin häämatkan jälkeen symbolina uudelle alulle ja rakkaudesta Johannaa kohtaan.
– Johanna lupasi vetää avioeropaperit pois ja tarkoituksena oli aloittaa uudelleen, puhtaalta pöydältä. Toisin kuitenki kävi, sillä avioero astui voimaan ja uuden alun muistoksi jäi pelkkä tatuointi, Arto hymähtää.
Nyt Arto haluaa pyyhkiä tämän ajan elämästään peittämällä merkitystä vaille jääneen uuden alun symbolin tyylikkäällä tribaali-tatuoinnilla.
Peitetatuointi on merkki siitä, että suhde Johannan kanssa on lopullisesti ohi.
-Päätöksenteko vei kauan aikaa, mutta nyt se on todellista, Arto sanoo ja jatkaa: On vielä joitakin asioita menneisyydessä, jotka on vietävä loppuun. Nyt olen kyllin vahva tekemään sen mikä olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin.