Lauantain Tanska-tappio päätyy suomalaisen jääkiekkoilun mustan kirjan häpeällisimmille sivuille. Tanska voitti Suomen lukemilla 4-1.

Ajassa täytyy mennä vuosia taaksepäin, kun Suomi on hävinnyt arvokisoissa etukäteen selvästi heikommalleen. Suomi hävisi Saksan 1993 MM-turnauksessa isäntämaalle alkusarjan ottelun 1-3. Mutta Saksa oli Dortmundissa kotiyleisönsä silmien alla paha vastustaja kenelle tahansa.

Calgaryn olympiaturnauksessa 1988 Suomi hävisi avausottelunsa Sveitsille 1-2. Eikä Sveitsikään ollut tuolloin maailmanlistalla yhtä alhaalla kuin Tanska nyt. Calgaryn turnaus päättyi kuitenkin riemukkaasti Suomen kautta aikojen ensimmäisiin arvokisamitaleihin, hopeaan. Olympiajäällä Suomi hävisi 1980 Lake Placidin turnauksen avausottelussa Puolalle 4-5, mutta pelasi lopulta mitaleista.

MM-kisojen sokkitappioihin kuuluu epäilemättä Prahassa 1972 kärsitty 2-3-tappio Sveitsille. Suomi oli kuitenkin 1970-luvun alussa vasta matkalla huippumaiden joukkoon. 2000-luvulla viisi MM-mitalia ottaneelle Suomelle tappio Tanskaa vastaan oli siksi erityisen karvas.