Maksukanavapaketit ja muut televisiopalvelut eivät aina välttämättä vastaa sitä, mitä mainos tai myyjä on luvannut. Virheitä ei myöskään korjata niin sujuvasti kuin pitäisi. Kuluttajalla on yhä enemmän mahdollisuuksia valita, mitä hän televisiosta katsoo ja miten. Perinteisten kanavien lisäksi hän voi hankkia maksullisia kanavapaketteja tai laajakaistatelevision, joka sisältää sekä laajakaistaliittymän että erilaisia tv-palveluita. Lisäksi on mahdollista ostaa yksittäisiä ohjelmia tai elokuvia.
Monipuolisuus merkitsee samalla sitä, että kuluttajien on entistä hankalampaa saada kokonaiskuvaa eri vaihtoehdoista ja niiden yhteensopivuudesta. Tilannetta sotkee entisestään se, että mainokset ja myyjät kertovat harhaanjohtavia tietoja tai jättävät olennaisia tietoja antamatta.
Pahimmassa tapauksessa kuluttajat huomaavat maksavansa laitteista ja palveluista, jotka eivät lainkaan vastaa heille annettuja lupauksia. Asiakkaalta saatetaan esimerkiksi laskuttaa kanavapaketista aivan eri hinta kuin mikä hänelle on alun perin ilmoitettu.
Myös myyjien tietotaso on kirjava. Televisiopalveluita tarjotaan muun muassa puhelimitse, kodinkoneliikkeissä, ostoskeskuksissa ja R-kioskeilla. Kaikilla myyjillä ei kuitenkaan ole käsitystä myymänsä palvelun sisällöstä ja siihen liittyvistä rajoituksista. Vaikka televisiopalvelut voivat olla myyjillekin hankalia tuotteita, he eivät silti voi ohittaa omaa vastuutaan. Asiakkaille on määriteltävä selvästi, mitä palvelu sisältää ja mitä se maksaa.
Palveluntarjoajat ovat myös muuttaneet sopimuksia kesken kauden. Kanavapaketista on saatettu poistaa juuri se kanava tai urheilulaji, jolla pakettia on alun perin näyttävästi mainostettu ja jonka perusteella moni on paketin valinnut.
Ongelmia on lisännyt heikko asiakaspalvelu. Kuluttajat ovat joutuneet jonottamaan maksullisissa neuvontanumeroissa, mutta virheitä ei ole silti korjattu tai korjaaminen on kestänyt kauan. Myös sopimuksen lopettaminen on ollut hankalaa.
Tilanteen parantamiseksi Kuluttajavirasto ja Radio- ja televisioalan yhteistyöjärjestö (RYT ry) ovat sopineet yhteistyön aloittamisesta. Kuluttajat saavat apua televisiopalveluiden valintaan Kuluttaja-lehden verkkosivuilla olevasta Maksu-tv -ostajan oppaasta.
Ostajan opas: Maksu-tv
Lähde: Kuluttajavirasto