San Francisco, tuo satojen raitiovaunujen, tuhansien mäkien ja lähes miljoonan asukkaan kaupunki sai jäädä taa, kun lähdimme Punaisella Piraijallamme tien päälle. Heti autoon astuttuamme iski kuumottavan ihana vapauden tunne. Tie on kuuma ja sinne
halajamme.
Poistuttiin ekana San Franin pohjoispäädystä ulos, tarkoituksena tsekata Golden Gate bridge sekä joku hyvä sightseeing spotti. Silta nähtiin ja ajettiin, maksettiin tullimaksu 6bucksia ja todettiin että paikat on täynnä jengiä. Olisikohan johtunut sodassa kaatuneiden
muistopäivästä, joka sattui samalle päivälle? Peace for the dead homies, ei auta, nokka kohti enkelten kaupunkia, Los Angelesia!
Matka alkoi upeasti, Lippulaivamme ”Punainen Piraija” nieli maileja kuin kalamies Jallua. Pysähdyimme ostoksille Pacificaan, joka on todella idylli pikkukylä. Paikallinen luomumarketti oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.
Matka jatkui Route 1:n rantatietä pitkin. Maisemat ovat upeita, rantaa ja merta silmänkantamattomiin, ja niiden välissä kauniita solia. Hetken aikaa ajettuamme saavuimme Santa Cruziin, maankuuluun surffimestaan, jonne jäätiin syömään eväitä. Meininki oli letkeä ja surffikulttuuri huokui ihmisistä. Paikkaan olisi voinut tutustua kauemminkin, mutta tie kutsuu.
Hieman kauhunsekaisin tuntein hyppäsin rattiin ja päästin Heikin huilaamaan. Automaattivaihteet tuntuivat aluksi kummallisilta, mutta muuten Jenkkilän liikennesysteemi toimii kuin junan vessa. Kaikki ovat kohteliaita ja antavat toisille tilaa, voisi toimia Suomessakin…
Road trip ei tietenkään ole road trip ilman vastoinkäymisiä ja sellainen sattui kun olin kerennyt ajaa noin 10 mailia. Keskellä motaria ajajanpuoleinen eturengas sanoi itsensä irti ja ei muuta kuin Piraija tien sivuun. Paikallinen sheriffi riensi hetkessä apuun ja neuvoi meidät seuraavalle huoltsikalle. Ilmanpaineet näyttivät olevan kunnossa, matkaan siis. Mutta ongelma uusiutui ja jouduimme pysäyttämään uudestaan. Aikamme pähkittyämme Heikki soitti Alamolle, josta auto oli vuokrattu ja he lupasivat vaihtaa auton, kunhan ajaisimme sen lähellä olevalle Montereyn lentokentälle. Aikamme maleksittuamme pääsimme vihdoin perille ja jätimme hyvästit sukkelalle, mutta niin kovin köykäiselle Piraijallemme. Luovutus oli tunteikas, mutta nyt meillä on uusi, suurempi ja ehjempi pursi allamme, joka kantaa nimeä Valkoinen Valas, eli Moby Dick.
Los Angelesiin ei siis ensimmäisenä ajopäivänä ehditty, ei edes lähelle sitä. Ehkä tänään meillä on parempi onni tien päällä.
Godspeed, ja onnea Barceloonaan!
Ps. Kuvamateriaalia on, mutta tää iPhonen käyttis tuottaa meille ongelmia. Laitetaan siis kuvaa yhdessä köntässä, kunhan päästään johonkin nettikahvilaan.

Aiheet