Huippukokki Tomi Björck sai etuoikeuden vierailla Australian alkuperäisasukkaiden, eli aboriginaalien mailla. Vierailun aikana Björckille ei päässyt kylmä yllättämään, sillä lämpömittari kohosi päivällä 38 celciusasteeseen.
– Meidät kastettiin ja annettiin pyhä lupa kulkea maalla. Olin vanhan aborginaalisuvun vieraana. Huikeeta touhua, ihan kuin olisi ollut aikamatkalla. Oltiin metsästämässä ja syötiin wallabya sekä puhvelia.
Aboriginaalien kylässä muun muassa grillattiin kengurua ja soitettiin aboriginaalien kansallissoitinta didgeridoota.

Katso aboriginaalivierailun video alta tai tästä.

Björck pääsi matkallaan myös tutustumaan jopa 1,8-metriseksi kasvavan barramundi-kalan viljelmiin. Björck kertoo, että viljelmän tuottomäärät ovat jopa yli 5 000 kiloa päivässä.

Viljelmällä kalat teurastetaan japanilaisella Ike jime -tekniikalla, jonka ansiosta kaloissa säilyy maku erityisen hyvin ja ne myös säilyvät normaalia paremmin.
– Se on maailman ensimmäinen barramundiviljelmä, joka tekee sashimilaatuista kamaa, Björck kertoo.
Kuva barramundista: Wikipedia