Huippukokki Tomi Björck kävi surffailemassa Australian itärannikolla sijaitsevassa Snapper Rocksissa, joka on yksi maailman parhaista surffauspaikoista.
Snapper Rocks on osa keinotekoisesti muokattua suurta Superbank-surffirantaa, jonka parhaille aalloille pääsemiseen voi joskus olla melkoista tunkua. Jopa 500 surffaajaa voi olla yrittämässä päästä samalla superaallolle. Tungoksesta ei kuitenkaan ole suurempia huolia tavalliselle surffaajalle, sillä ranta on pari kilometriä pitkä ja siellä on monia erilaisia alueita, joissa on eri tasoisille surffaajille sopivia aaltoja. Erikoista rannassa on myös, että jotkut sen aalloista voivat edetä jopa kahden kilometrin päähän.

– Täällä on maailman mageimmat aallot ja mestat, Björck kuvailee Snapper Rocksia.
Snapper Rocks sijaitsee Rainbow Bayssa, Gold Coastin kaupungin alueella. Moninkertaisella surffauksen maailmanmestarilla Mick Fanningilla on talo rannan kupeessa, mikä sopii hänelle hyvin, sillä siellä järjestetään myös World Surf Leaguen osakilpailuja.

– Vaikkei surffaisikaan, niin maisemat ovat niin huikeat että kannattaa tulla, Björck sanoo.
Katso videolta, kun Björck esittelee rantaa ja kertoo parhaat vinkit tähän surffaajien paratiisiin! Videon voi katsoa myös tästä.